banneri

perjantai 8. tammikuuta 2016

Punamusta pizzaperjantai


Yllätin itseni tekemällä ihan superhyvän pohjan. Yleensä en jaksa nostattaa pizzataikinaa ja se nousee uunissa. Nyt tein poikkeuksen ja katsoin pari jaksoa frendejä odotellessa. Pohja oli ohut ja rapea. Liian paksu pohja ei varmaankaan oli sopinut vegaaniseen pitsaan. Juustottomuus selvästi kuivattaa ja haihduttaa nestettä, joten paksulla pohjalla lopputulos voisi olla  kuiva.

Jälleen kerran kaupassa käynti oli pieni seikkailu. Olin googletellut vaihtoehtoja juuston tilalle ja löytänytkin muutaman kehutun vaihtoehdon. Tarkkaan piti juustohyllyä käydä läpi, että löysin tyhjät paikat hyllyssä. Jotain cheddarihkoa oli valmiina siivuina, mutta jätin hyllyyn. Päätin ostaa puntin basilikaa ja laittaa päälle basilikaa ja oliiviöljyä. Eikös ne ole melkein sama asia. Basilikaan on muutenkin kauhea himo. Monta kertaa oon käynyt nuuskimassa basilikapunttia.

Pitsan päälle suunnittelemani härkäpapusoossi on jäässä pakastimessa. En viitsinut keitellä uutta soossia ja sotkea kattilaa. Sekoitin vain soossin kahvikupissa. Pieni purnukka tomaattipyrettä. Vettä jatkeeksi sopiva määrä. Pikkusen sokeria, valkosipulin kynsi raastettuna ja tuoretta basilikaa. Paljon basilikaa, suolaa ja ripaus pippuria. Lusikalla sekaisin. Soossi riittää pariin pitsaan.

Päälle pilkoin pikkutomaatteja, paprikaa, punasipulia ja oliiveja. Uuniin laittaessa roiskin päälle oliiviöljyä. Uunista tullessa öljyä lisää ja basilikat päälle. Oli namia. Kokeilin yhdelle palalle juuston korvikkeeksi veteen sekoitettuja ravintohiivahiutaleita. Ihan hyvää sekin oli, mutta ilman parempi.
Säikäytin Prismassa jonkun bodarin. Näin sivusilmällä, kun se tutki epävarman oloisena soijajugurtteja. Ranskankerma hyllylle satuttiin yhtäaikaa ja tuijotin varmaan liian pitkään, kun se luikki jonnekin hyllyjen taakse. Se oli vaan omituinen ilmestys sillä hyllyllä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...