banneri

maanantai 28. joulukuuta 2015

Parasta just nyt

Joululaatikot laitoin uuniin hyväksi havaituilla resepteillä. Niissäkin oikaisin sen verran, etten edes ajatellut riisipuuron keittoa omatoimisen huolimattomasti. Delegoin asian iskälle ja se keitti jollain puurokattilalla, jossa ei pala pohjaan. Muuten en ole ruokaa laittanut. Aattoa edeltäneen alkuviikon söin pakastinta tyhjäksi ja välipäivinä voitelin voileipää.

Just nyt ei fiilis voisi olla parempi. Ennen aattoa pohjoisessa oli jäiset kadut, pirun liukasta ja vesi jään päällä. Varpaat jatkuvasti märkänä jäätiköllä hiipimiseen meni järki parissa päivässä. Omista ja lainatusta koostuvaa koiralaumaa piti ulkoiluttaa kieli keskellä suuta ja savu nousi korvista rakkilaumassa tyhmyyden tiivistyessä.

Ongelmaan oli hyvin yksinkertainen ratkaisu. Yksi reissu kaupunkiin ja nastat alle. Ei tarvitse liukastella ja varpaat on kuivat ja lämpimät. Kalliit kengät, mutta jokaisen euron arvoiset.

Koot ja mallit oli Prismassa muutama päivä ennen aattoa vähissä, mutta löysin sopivat tai vähän reilut siitä mallista, jota nettiselailun perusteella olin ajatellut. Kokoa pienemmätkin olisi ehkä olleet passelit, mutta niitä ei ollut missään mallissa. Ei nuokaan missään nimessä liian isot ole ja mahtuu toinen ohut villasukka oikein kylmällä. Ivalo-L BUGripit on niin mukavat ja olin niin tyytyväinen, että olisin voinut nukkua ne jalassa.


Toinen materialistinen ilon aihe on pukin tuomat villarukkaset. 100% mulesing-vapaata lampaan villaa. Superlämpimät ja kädessä mukavat. Vaalea villa menee käytössä äkkiä kamalan näköiseksi minun elämäntyylilläni. Neuloin päälle villalangasta suojat, jotka voi tarvittaessa heittää koneeseen tai vaihtaa uusiin.


Materialististen ilon aiheiden jälkeen päätin julistaa selän niin terveeksi kuin siitä tulee. Hoidin käytännössä yksin yhden muuton ja jynssäsin edellisen asunnon luovutuskuntoon. Pari naapuria onneksi auttoi sohvan kanssa. Ei tuntunut yhtään missään. Mitään superpainavaa ei ollut, mutta tavaraa oli lastattavaksi ja purettavaksi paljon. Ei tuntunut yhtikäs missään.

Kännykkä hajosi, mutta menen ostamaan uuden. Tai toimii siinä netti ja se suurimmaksi osaksi mulle riittääkin. Soittaakin sillä voi, jos käynnistää ensin uudelleen. Puhelut tulee läpi vaihtelevalla menestyksellä.

3 kommenttia:

  1. Kivat villatumput! Mä olen ollut varsin tyytyväinen nastakenkiini. Nyt täällä kotona ei tosin ole niillekään tarvetta.

    VastaaPoista
  2. Minulla on Meindleihin nastat kumiremmillä, yllättävän toimivat! Mutta noita, mitä luimupupu käyttää kyllä haaveksin myös.

    VastaaPoista
  3. Noita nastakenkiä olen minäkin katsellut, mutta joutunut tyytymään irtonastavirityksiin kun kivan näköisiä tai sopivan kokoisia nastakenkiä ei ole löytynyt. Mulle piikit kenkien alla on talvella ihan välttämättömät koirien takia. Jos tytöt näkee pupun ennen minua, mua viedään kuin vanhaa lapasta.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...