banneri

perjantai 20. marraskuuta 2015

Ohrarieska

Mummo leipoi aina rieskaa. Se on ehkä parasta leipää maailmassa. Talvella leivinuunia lämmitettiin melkein joka päivä ja tuoretta rieskaa voi paistaa jatkuvasti. Kesällä uunin lämmittäminen nosti yläkerran lämmöt niin korkealle, että kerralla piti leipoa parin kuukauden rieskat. Mielummin kesälläkin pikkusen liian lämmin tupa kuin sähköuunissa paistetut rieskat.

Jotenkin olen ollut siinä uskossa, ettei ohrarieskaa voi sähköuunissa paistaa. Todellakin voi! Eihän lopputulos tietenkään leivinuunia vastaa, mutta maussa ei ole valittamista. Pussin kyljessä olevaa ohjetta ei kuitenkaan kannata noudattaa.

Mikään ei ole näin nopea ja edullinen tapa taikoa tuoretta leipää pöytään. Leipomiseen menee vain muutamia minuutteja, sillä hiivatonta taikinaa ei tarvitse kohottaa.

Onnistumisen salaisuus on tulikuuman uunin ja mahdollisimman kylmän taikinan lämpöerossa. Kylmän taikinan lämmetessä nopeasti, kosteus jää taikinaan tehden siitä mehevän. Jos suinkin vaan saat mahtumaan, pistä uuniin menevät rieskat jääkaappiin odottamaan.

Kilon jauhopussi maksaa euron, luomujauhot 1,5e. Ostin luomua, koska en yltänyt tavallisiin. Hinnalla ohrajauhot ei ole pilattuja. Hinnan lisäksi ohra on varsin terveellinen vaihtoehto. Proteiinia ohrajauhoissa on peräti 8,3%, joka on liki saman verran kuin täysjyvärukiissa. Ruisleipään verrattuna rieska on todella simppeli tehdä.

Pussin kyljessä olevan ohjeen mukaan kahteen desiin kylmää vettä laitetaan 4 - 4,5 dl jauhoja. Ohjeen jauhomäärällä lopputulos on löysä puuro, jota ei voi muotoilla ja leviää pitkin peltiä. Lisäsin aika ronskilla kädellä jauhoja ja onnistuin vallan mainiosti jo useampana päivänä.

Ensimmäinen yritys meni vähän pieleen. Leivinpaperi syttyi 300 asteessa ja tein ihan liian ohkaisia. Seuraavalla kerralla pudotin lämmön 250 asteeseen ja tein hiukan paksumpia. Lopputulos oli huomattavasti parempi.

Väittäisin ettei paksumpaakaan pelkästä ohrasta tehtyä taikinaa saa nätisti leivinuuniin. Iskä väitti puhelimessa mummon laittaneen taikinaan osan venhäjauhoja sitkon saamiseksi. Täytyy kokeilla vehnäjauhojen kera jossain vaiheessa.

Puolet jo kerkesin syödä. Leivinpaperi ei liian vaaleaksi jäänyt 250 asteessa.


Ohrarieska

2 dl vettä
5-6 dl ohrajauhoja
1 tl suolaa

Pistä uuni lämpiämään 250 asteeseen. Sekoita jauhot ja suola jääkylmään veteen. Muotoile rieska uunipellille, töki haarukalla reikiä ja paista keskitasolla 5-10 minuuttia.

Näin pienestä taikinasta ei hirveästi tule syötävää.

Onko joku onnistunut pussin ohjeella ja vähemmillä jauhoilla? Mites leivinuunissa?

5 kommenttia:

  1. Oo, olisiko nyt ratkennut mun lapsuuden suuri arvoitus, miten sukulaistäti teki niin herkullista ohrarieskaa?? Ei suostunut kertomaan muulle suvulle, se oli jokin kainuulainen erikoisuus... Kokeilen ja raportoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilemaan vaan! Aineet ei maksa juuri mitään ja taikinan sekoittaa parissa minuutissa. Ei kauheasti häviä, vaikka lopputulos olis mikä.

      Poista
  2. Katselin tuossa ohrariesjajuttuani jonka mukaan olen käyttänyt 9-11 dl jauhoja puoleen litraan vettä. Tarvittava määrä riippuu kovasti jauhoista. Onnistuneet ohrarieskat ovat kyllä huisin hyviä. Pitäisikin ostaa jauhoja...

    VastaaPoista
  3. Minä leivon rieskaa seuraavalla ohjeella.
    12 dl kylmää vettä
    2 tl suolaa
    7 dl vehnäjauhoja
    17 dl ohrajauhoja
    Tulee kuusi rieskaa,noin 30 senttistä.
    Paistan rieskat reijitetyillä pizzapelteillä sähköuunissa,
    Noin 8-10 minuuttia 300 asteessa.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...