banneri

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Itämainen jauhelihakeitto

Lauantaina aamupäivällä en tehnyt mitään, iltapäivällä ja alkuillasta seurasin valmennusta agilityhallilla. Olin ajatellut käydä kaupassa valkan jälkeen. En tajunnut, että hallilla menee reilusti pitempään kuin kuuteen. En myöskään tajunnut, että sunnuntaina on isänpäivä ja kaupat on kiinni. Mitään ruokaa ei tietenkään ollut valmiina, leipä loppu ja leivinpaperikin loppu.

Vaikkei ulkona erityisen kylmä ollut, tuntien seisoskelu kylmässä ja kosteassa hallissa pistää viluttamaan. Hytistessä haaveilin lämpimästä mausteisesta keitosta. Kotimatkalla piipahdin pikkusiwassa, joka onneksi oli vielä auki. Siwasta löytyi jauhelihapaketti, kotona muistelin olevan sipulia, muutaman perunan ja vajaa pussi wokkivihanneksia. Näistähän saa sellaisen kattilallisen soppaa, ettei tarvitse huomennakaan nälissään olla. Valmennus jatkui sunnuntainakin ja senkin jälkeen on nälkä.

Iltaisin on keittiössä niin pimeää, ettei siellä saa minkäänlaisia kuvia otettua. Olohuoneessa kissa työnsi päänsä kulhoon välittömästi kulhoon ja aivasteli. Olakko liian kuumaa vai tulista?

Jotain mielenkiintoista keitossa täytyy olla, koska kerjäläinen ei ole jättänyt rauhaan. Kovin kaikkiruokainen yksilö tämä on, mutta ei se ennen näin hysteeriseksi ole minkään sopan kanssa heittäytynyt. Järjettömän hyvää keittoa tuli! Ei ole kissalla ollenkaan huono maku. Sopivan tulista muutaman tunnin palelun jälkeen.

Itämainen jauhelihakeitto

3 perunaa
Vajaa pussi wokkivihanneksia
2 sipulia
4 valkosipulin kynttä
Oliiviöljyä
Inkivääriä
Pippuria
Jeeraa
Chiliä
Paprikajauhetta
Suolaa
Soijakastiketta

Kuori peruna, pilko ja laita ne kiehumaan. Pilko sipulit ja kuullota öljyssä. Lisää jauheliha, paista ja mausta todella reippaalla kädellä. Lisää wokvihannekset perunakattilaan ja annta kiehua sen verran, että vihannekset sulaa ja lämpiää. Lisää jauheliha kattilaan ja anna mausteiden tasaantua pari minuuttia. Tarkasta maku. Syö ja häädä toisella kädellä ylimääräiset lautaselta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...