banneri

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Campamiitti

Huikean kiva ilta! Seura oli mitä parhainta, ruoka suussa sulavaa ja sitä syötiin tolkuttomasti. Helteinen sääkin suosi ruokabakkanaaneja. Suurkiitokset Campakeittiön väelle kutsusta, miitin järjestämisestä ja kauniin kotinne ovien avaamisesta blogaaneille.

Iltapäivä aloitettiin nostamalla kuohuvat maljat ja jatkettiin ruuanlaittoruuan maistelulla tapasten muodossa. Grillit kuumeni, kattilat porisi, pilkottiin, sekoitettiin, uunissa paistettiin ja täytettiin tiskikonetta. Kokkauksen lomassa jutusteltiin, tutustuttiin ja naurettiin. Tietysti myös tutustuttiin polkupyörien historiaan, erikoisiin insinööriaivojen virityksiin ja fillareiden aateliin. Arkistojen huikeita aarteita unohtamatta.

Ruokien valmistuttua istuttiin pöytään ja siitä ei juuri noustu. Vadit kiersi ja lautasten täytyttyä pidettiin spontaani hiljainen hetki itsekunkin keskityttyä maisteluun. Hetkessä pöydän täytti iloinen puheensorina, joka jatkui reilusti sunnuntain puolelle.

Illan ohjelma ei ollutkaan pelkkää ylensyöntiä. Yllätyksenä paikalla oli kaksi taitelijaa, jotka toivat itsetekemiään taideteoksia muistoksi hienosta illasta! Eläkeläisten promotuotteita myyvän Jokisen valinnan suunnittelija ja humppagraafikko Pekka Jokinen oli suunnitellut huikean kangaskassin miitin teemoista! Kuva kertoo enemmän kuin osaan itse suitsuttaa. Oli tosi kiva tavata teitä!

Paikalla oli myös portugalista kotoisin oleva taiteilija Rita Vargas. Todella lahjakas, kaunis ja valoisa ihana ihminen, joka myös rakastaa hyvää ruokaa. Vasta aamulla kotona tajusin, että kävin viime syksynä, melkein tarkalleen vuosi sitten, katsomassa Ritan töitä Galleria Beckerissä. Harmi, kun en osannut eilen yhdistää ja voinut kertoa asiasta. Rita suunnitteli ja toteutti miittiä silmällä pitäen todella kaunista keramiikkaa, uniikkikappaleita.

Päivi Hintsanen tekee omien sanojensa mukaan kuvituksia olemattomiin kertomuksiin. Valitettavasti Päivillä oli ammatillisia kiireitä muualla, joten häntä emme tavanneet. Päivin töihin pääsimme kuitenkin tutustustumaan printtien muodossa. Kehyksiä mulla ei ole valmiina neliön muotoiselle työlle. Halusin heti keittiöön esille ja teippiäkään ei löytynyt, joten tempaisin muoveineen kaikkineen laastarilla jääkaapin oveen.

Enhän minä enää muista, mitä kaikkea me syötiin ja kuka valmisti mitäkin. Lukekaa itse. Ohjeet varmasti löytyy blogeista lähiaikoina. Varmasti nyt unohdin jonkun. Pyydän jo etukäteen anteeksi! Mukana oli:
Campasimpukka isäntäparina
Kivistössä
Amalfin sitruunat
Soppaa ja silmukoita
Masutoaitemu
Hella & Herkku

Mua jännitti ihan kauheasti mennä paikalle. Ihan turhaan jännitin! Kaikki olivat tosi ihania ja paikalla oli todella lämmin tunnelma. Osa tunsi toisensa etukäteen ja me ekakertalaiset sujahdettiin mukavaan porukkaan oikein hyvin! Aina vieraita ihmisiä tavatessa löytyy erikoisia yhteyksiä. Selvisi, että yhden osallistujan äidin suvun kotitalo on samalla saarella kuin meidän mökki.

Kiitos kaikki! Tällä jaksaa pitkälle pimeneviin iltoihin.

Kuvat on kännykällä otettuja. Älyttömän hyvistä haukinakeista ei ole julkaisukelpoista kuvaa. Samoin tajuttoman hyvä vitello tonnato näytti kuvassa niin erikoisen väriseltä, että jätän julkaisematta. Jälkiruuista nappasin kuvan, kun ne oli kohdalla. Juustokakku ja muut jäi illan hämärtyessä muiden kuvattavaksi.

Huikeat puitteet mahtavalle illalliselle

Kaikki valmista


Ruuantekotapaksia

Ruokaa
Jälkkärii

Maailman paras kahvi kruunaa kaiken! Eikä edes vienyt yöunia myöhään illalla juotuna!




6 kommenttia:

  1. Suuri kiitos sulle!!!!! Toivo, rita vargas

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. You are beautiful, kind and so talented! And love good food! Hope to meet you again!

      Poista
  2. Kiitos sinulle, että tulit vieraaksemme <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itelle, kun kutsuitte mukaan ja uskalsin tulla.

      Poista
  3. Mekin oltiin mukana ;) oli kiva tavata!

    VastaaPoista
  4. Oi että kun näyttää ja kuulostaa kivalta! Ihania herkkuruokia teillä ollut siellä :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...