banneri

lauantai 18. huhtikuuta 2015

Banaaniletut repee

Täten lupaan itselleni, että jatkossa pitäydyn ihan tavallisissa letuissa. Emme tulleet taikinan kanssa toimeen ollenkaan. Banaanilettuja paisteltiin aikoja sitten lukuisissa blogeissa. Minulta ne jäi silloin testaamatta ja olisi saanut jäädä nytkin. Täysin subjektiivisen kokemukseni mukaan näissä ei ollut mitään muuta helppoa ja nopeaa kuin taikinan teko. Todennäköisesti vika on itsessäni, sillä kaikki muut ovat onnistuneet omissaan vallan erinomaisesti.

Taikinaan ei tarvita kuin 2 banaania ja 4 munaa. Paistetaan keskilämmöllä voissa. Mulla oli suuria ongelmia paistamisessa. Ruokalusikallinen taikinaa levisi pannulle ja paiston aikana turposi. Alapuolelta alkoi olla jo liiankin kypsä ja päälypuoli ei samassa ajassa hyytynyt. Kääntäminen oli todella haastavaa puuhaa. Levyn vääntäminen pienemmälle ei auttanut asiaa. Kokeilin myös lisätä hiukan vettä pieneen määrään taikinaa ohuempien lettujen toivossa, mutta ohuempi taikina oli täydellinen turmion tie.

Maussa ei ollut mitään vikaa, mutta ei maku kaiken vaivan arvoinenkaan ollut.


Tämä on video
Kotiuduttiin reissusta eilen. Jouduttiin liikekannalle melkoisella ajolähdöllä. Isäni sai viikko sitten todella vakavan sairaskohtauksen, josta selviäminen oli minuutista kiinni. Kiitos vaan ambulanssihelikopterin henkilökunnalle. Toiminta on pohjoisen haja-asutusalueilla kultaakin kalliimpaa. Loppu hyvin, kaikki toistaiseksi hyvin.

Viikko on ollut todella raskas, vaikka jo kotoa lähtiessä tiesin potilaan olevan hengissä, heränneen ja pitkästä elvytyksestä huolimatta järjen luistavan normaalisti. Aikaisemmin en ole osannut ajatellakaan, miten raskasta yhteydenpito sukulaisiin on. Teho-osastolta ei tietoja annettu muille, joten käytännössä pyöritin viikon omatoimista puhelinkeskusta. Inhoan puhelimessa lätisemistä ja kenestäkään ei päässyt eroon alle puolentunnin. Setiä ja tätejä on oman lähisuvun lisäksi lukuisia, puhelimessa kului tuntikausia.

Hattua täytyy nostaa hoitohenkilökunnalle. Aamuin illoin oli aikaa kertoa voinnit, tutkimukset ja löydökset sellaisella kielellä, että aivan maallikkokin ymmärtää täysin, mistä puhutaan. 

Aurinko paistaa välillä risukasaankin. Ihana Sanja Sokerivaltakunnasta oli arponut blogiarvonnassa minut voittajaksi!

2 kommenttia:

  1. Ja jos yhtään lohduttaa, mulla oli samanmoiset paisto-ongelmat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En siis ole ainut. Muut vaan ei uskalla tunnustaa, että hermot menee.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...