banneri

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Paimenen pata tai jotain sinnepäin

Melkein puoleentoista kuukauteen ei ole pannun vieressä seisoskeltu. Koko lopputalven vaivannut todella sitkeä flunssa vei käytännössä koko makuaistin. Ruuanlaitto on aika turhaa, kun ei maista mitään. Flunssa on suunnilleen selätetty ja ruokahalukin ennallaan. 

Toinen oleellisesti motivaatioon vaikuttanut seikka on erilaisten yhdistysten vuosikokoukset ja muut kissanristiäiset. Noin pari kertaa viikossa on ollut lämmin ruoka millon kenenkin sponsoroimana.

Pitkällinen pöpö ymmärsi häipyä välitömästi, kun kevät näytti ensimmäiset merkkinsä. Lähes koko viikon on aurinko paistanut ja kantohanget kantaneet. Useampana päivänä on koiran kanssa taaperreltu pitkin metsiä auringonpaisteesta nauttien.

Tänään uuniin päättyi paimenen pataa tai jotain sinnepäin. Vuosia sitten lukemaani reseptiä tämä ei taida muistuttaa kuin pottumuussin ja jauhelihan osalta. Ei sillä niin väliä, mennään taas sillä, mitä kaapeista sattuu löytymään. Ilmeisesti alunperin tähän on käytetty lampaan jauhelihaa. Lähikaupassa sattui olemaan sika-nauta tarjouksessa, käytämme sitä.

Käytin tähän noin 8 pienehköstä perunasta tehdyn muussin. Perunat oli eilispäiväisiä ja kokonaisena keitettyjä. Notkistin muussin kokonaisella kermapurkilla, jotta levittäminen olisi helpompaa. Lämmin muussi on helpompi levittää. 

Mausteeksi olisi voinut lorauttaa tilkan jotain tummaa olutta. En lorauttanut, sillä huushollia vaivaa todella vakava alkoholiongelma eli täydellinen oluen puutostauti.

Namia muutaman tunnin ulkoilun jälkeen.


Paimenen pata, piiras, paistos mikälie

Perunamuussia
Juustoraastetta

Jauhelihapaistos

400g jauhelihaa
sipuli
porkkana
tetra maissia
pari tomaattia
noin rkl tomaattipyrettä
noin rlk jauhoja
pari 2 rlk kasvisfondia
suolaa
ripaus chiliä

Paista jauheliha ja sipuli miedolla lämmöllä. Lisää suola, chili, jauhot, tomaattipyre, fondi, tomaatit ja porkkana pilkottuna ja anna hautua miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia.

Kippaa paistos uunivuokaan ja sekoita maissit sekaan. Maissit voi laittaa suoraan pannuunkin, mutta minun pannuun ei mahtunut. 

Levitä paistos vuokan pohjalle ja levitä perunamuussi päälle. Ripottele päälle juustoraastetta.

Paista 200 asteessa 20-30 minuuttia. 





2 kommenttia:

  1. Hyvä että tauti hellitti. Nyt siellä kotona taitaa pölistä niin paljon, että onkin parempi ulkoilla metsässä (on se toki aina kivempaa kuin kadulla).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevyenliikenteenväylät on täynnä sepeliä, mikä on tosi kurjaa koiran tassuissa. Pölinästä en kyllä tiedä, kun en ole metän ulkopuolella mihinkään kävellyt reiluun viikkoon. Mulla on ystävän äitin auto lainassa, joten ei oo tarvinnut kävellä.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...