banneri

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Kiitävi aika, vierähtävät vuodet

Tässä yksi laulu, jonka voin liittää henkilökohtaiselle väärin kuultujen biisien soittolistalle. Olen aina kuvitellut, että laulussa lauletaan KIIT-TÄ-VI aika, vierähtävät vuodet. En sen ihmeemmin ole pohtinut, mitä aika vois kiitellä. Tänään koin elämyksen ja tajusin ajan kiitävän. Sopii tähän päivään oikein mainiosti, sillä allekirjoittanut on siirtynyt aamuyöstä varhaiskeski-ikäisten joukkoon. 

En ole koskaan erityisemmin synttäreitä juhlinut ja tämäkään vuosi ei ole poikkeus. Lapsena olisin halunnut kaverisynttärit järjestää, mutta aika teki siitä usein mahdottoman. Viikko joulun jälkeen ja jokaisen perheellä oli omat suunnitelmansa vuoden vaihteelle. Loppiaisen jälkeen olisi ollut jo myöhäistä, kun kaverit palailivat reissuiltaan lukukauden alkuun. Kotona oman perheen kesken syötiin kakku, mutta siinäpä se. 

Aikuisiällä olen jotain joskus laittanut. Ihan vain siksi, että pidän syömisestä ja kerrankin on edes joku muu maistelemassa. Koko illan joudun kuitenkin olemaan kotona elukoiden kanssa. Omani ei onneksi pelkää ilotulitteita, mutta en jätä niitä kuitenkaan keskenään. En erityisemmin perusta yleisestä härdellistä ja humalaisista räjähteiden kanssa. Pysyn ihan mielelläni kotona. Muinakaan aikoina en baarissa viihdy.

Tänä vuonna päädyin mustikkajuustokakkuun. Kaupassa kannattaa käydä ennenkuin tarkistaa, mitä mahdollista välineistöä huushollista sattuu löytämään. Irtopohjavuokaa ei ole. Kaupan valikoimiin ei kuulu maustamaton tuorejuusto. Vatkasin mustikat pitkin seiniä ja liivate ei meinannut suostua liukenemaan. Pieniä teknisiä ongelmia ja harvoin makeat jutut mulla meneekään ihan niinkuin strömssössä. Korvasin tuorejuuston smetanalla, kun sitä sentään kaupassa oli.

Näistä määristä tuli 3 lasiin ja yhteen pakastepurkkiin. Noin viidelle hyvin syövälle. Pakastepurkkiin siksi, että "kakku" piti pystyä kuljettamaan ja purkista sen voi syödä lusikalla suoraan. Pohjaa en viitsinyt tehdä. Rikoin kaurakeksejä vain pohjalle ja jätin ihan suupalojakin. Mustikoiden määrästä ei ole hajuakaan, kun otin pussin pakastimesta. 3 desiä varmasti riittää tähän määrään.



Mustikkatuorejuustokakut laseihin

kaurakeksejä (muutkin varmasti käy, vaikkapa myös hapankorput)

täyte:
3 liivatelehteä
1,5 dl kuohukermaa
1 munan valkuainen
125g tuorejuustoa tai purkki smetanaa
3/4 dl sokeria
reilu 1 tl vaniljasokeria
mustikoita oman maun mukaan

kiille:

vettä
mustikoita
3 liivatelehteä
pari rkl sokeria

Riko kaurakeksit pakastepussissa. Pistä keksit pussiin ja mätki muutaman kerran pöydän kulmaan kunnes olet tyytväinen koostumukseen. Peitä lasien pohjat keksimurulla.

Täyte:
Vatkaa valkuainen vaahdoksi ja kerma toisessa astiassa vaahdoksi. Sekoita valkuainen ja kerma. Sekoita tuorejuuston joukkoon sokerit, mustikat ja vaahto. Liota liivatteita viitisen minuuttia kylmässä vedessä ja liota tilkkaan kiehuvaa vettä. Sekoita liivate huolellisesti massan joukkoon. Lusikoi täyte keksimurskan päälle ja nosta jääkaappiin hyytymään.

Kiille:
Keitä mustikoita pienessä vesitilkassa ja siivilöi kuoret pois. Lisää sokeri ja maista. Liota liivatelehdet ja lisää tulikuumaan veteen huolellisesti sekoittaen. Jäähdytä kiille. Ei voi kaataa kuumana täytteen päälle.

Koristele kokonaisille mustikoilla, keksin paloilla ja vaikkapa mintunlehdillä, jos tähän aikaan vuodesta on tuoreita.


maanantai 29. joulukuuta 2014

Hedelmäpommi

Tapanin jälkeen alan olla aika kyllästynyt kanelin, neilikan ja inkiväärin pyhään kolmiyhteyteen. Nyt on saatava lautaselle ihan jotain muuta. Suklaata olen myös syönyt aivan tolkuttomia määriä. Kroppa huutaa jotain vihreää, punaista tai oranssia. Salaattia, hedelmiä, jotain raikasta.

En harrasta uuden vuoden lupauksia tai aloita joulun jälkeen diettejä, puhdistuskuureja tai uutta terveellistä ja parempaa elämää. Yksinkertaisesti haluan marjoja tai hedelmiä. Mandariinejä ja klementiineä ja muita pieniä ja pyöreitä oransseja hedelmiä on edelleen kaupat pullollaan ja tarjouksessa. Ensiapuna riittää ehkä kilo tai kaksi.

Ehkä tämän nimi olisi oikeasti pilkottuja hedelmiä vaniljakastikkeessa? Hedelmäpommi kuulostaa kuitenkin ytimekkäämmältä ja paremmalta. Ihan kuin kyseessä olisi oikea ruoka. 

Alkuperäinen suunnitelma oli tehdä hedelmärahka. Meidän pienessä lähikaupassa hyllyt oli käytännössä tyhjiä sunnuntaina. Maitoa ei ollut ainuttakaan purkkia. Yksinäinen kahvikerma etsi uutta ystävää, rahka oli loppu, kermaviili oli loppu ja maustamaton jugurtti oli loppu. Vaniljakastike ei selvästikään ollut pyhinä kovin suosittu vieras joulupöydässä, joten sitä riitti purkkitolkulla. Eihän hedelmät ja vaniljakastike voi pahaa olla!

Ois ehkä voinut olla vielä parempaa, jos olis appelsiininpaloja vähän marinoinut rommissa ja vaahdottanut kastikkeen. Rommia ei ole ja asia ei syödessä tullut mieleenkään.

Hedelmäpommi

Pilko mieleisiä hedelmiä riittävästi. Tässä on vain mandariinejä, appelsiiniä ja banaania. Vaahdota vaahtoutuva vaniljakastike, jos haluat. Syö.

Naapurin koira

Hyvin vähän seuraan designia, sisustusjuttuja tai muotia. Yhteen verhoon olen iskenyt silmäni. Samaa kuosia olisi tarjolla myös pussilakanasettinä. Myös suihkuverhon olen nähnyt, mutta sitä ei ollut enää millään sivustolla pikaisen selauksen perusteella.

Ihastuin tietysti koiran kuvaan, koska itseltänikin löytyy samanlainen pieni töpsöttelijä Nökönenä Nöppönen. Kuosi on ollut ilmeisen suosittu ja moni rotutoverin omistaja on valitellut saatavuusongelmia. Ilmeisesti verhot on olleet loppu monista kaupoista tai niitä ei ole kaikkiin liikkeisiin edes otettu valikoimaan. 

Tässä ihastuksessa on yksi pieni ongelma. Vallila ei sovi minun lompakolle alkuunkaan. Hintaa on noin 60 euroa/kpl. Pieni raha keskituloiselle, mutta minun pitäisi olla viikko syömättä. Jos saan hakemani työpaikan, ostan verhon ensimmäisestä tilistä. Ensimmäinen haastattelukierros on pidetty ja siitä ainakin olen päässyt jatkoon. Nyt täytyy pitää peukut pystyssä, että saisin paikan ja verhon.


torstai 25. joulukuuta 2014

Pappilan piparkakkua kahvipöydässä

Aatto vietettiin, lahjat jaettiin ja syötiin itsemme ähkyyn. Päivällä käytiin vanhainkodilla viemässä lahjat ja paluumatkalla hautausmaalla. 



Possun paisto onnistui loppujen lopuksi varsin hyvin. Lopputulos oli kuulemma todella mehukas ja kypsyys juuri sopiva. Ohjeita selatessa tuli kyllä selväksi, että jokaisella on oma tapansa kinkun paistoon. Eiköhän kaikki ohjeet johda onnistuneeseen lopputulokseen. Minä laitoin kinkun paistopussiin ja tökkäsin mittarin paksuimpaan kohtaan. Kinkku kypsyi 125 asteessa, kunnes lämpömittari näytti 77 astetta. Meillä ei ole koskaan ollut tapana kuorruttaa kinkkua. Paistoaika oli melko tarkalleen 1 tunti/kilo.

Kinkunpaiston ohessa leivoin kahvikakun eli toiseen uuniin meni Pappilan piparkakku. Alkuperäinen ohje on kuulemma vuodelta -85 Kodin herkkuleivonnaiset kirjasta, mutta minä otin ohjeen Mustikkasuun blogista. 

Mä en oikeastaan syö kahvi- tai kuivakakkuja ollenkaan. Leivon niitä vielä vähemmän. Tämä oli oikeasti hyvää! Ei ollenkaan kuivaa kitalakeen tarttuvaa vaan todella herkullista ja pehmeää.

Ohje itsessään on varsin simppeli. Tekovaiheessa meinasi olla hieman teknisiä vaikeuksia. Ensin rikoin äitin ikivanhan sähkövatkaajan. Se vaan hajosi. Ukilta löytyi vielä vanhempi muinaismuisto, mutta onneksi uskollinen vatkain teki muna-sokerivaahdon ihan kiukuttelematta.

Seuraavaksi oli hukassa kakkuvuokat. Olin ihan varma, että vuokia on yhdessä kaapissa useampia ja en tarkastanut. Taikina odotti kulhossa, että koluan kahden asunnon kaikki kaapit läpi. Löysin jonkinlaisen vuokan melkoisen pitkän etsimisen jälkeen ja kakku meni onnellisesti toiseen uuniin. 

Kakku olis tykännyt tomusokerihunnusta, mutta en löytänyt tomusokeria. Kauppaan en viitsinyt lähteä.



Pappilan piparkakku

100g voita
2 munaa
2 1/4 dl sokeria
1 ½ dl kermaviiliä
1 ½ tl inkivääriä
1 ½ tl neilikkaa
2 tl kanelia  
2 3/4 dl jauhoja
1 tl soodaa tai 2 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sulata voi. Sekoita muut aineet vaahtoon. Voitele ja jauhota vuoka. Paista 175 esteessa noin 45 min.  Äiskän ikivanhassa uunissa meni tunti.

maanantai 22. joulukuuta 2014

Juustopinaattipasta

Huomisesta on tulossa semihoppu päivä. Joudun paistamaan kinkun ihan itse ensimmäistä kertaa eläissäni. Itsehän en edes kinkkua syö, joten siihen hommaan en ole aikaisemmin ryhtynyt. Ei kai mittarin vahtimisessa suurta kiirettä ja hoppua ole, mutta kotona on oltava. 

Huomenna pitäisi myös ehtiä tekemään kahvikakku. Niistäkään en erityisemmin perusta, mutta äiti sellaista pyysi. Päädyin jo googletellessa Pappilan piparkakkuun. Vaikutti helpolta ohjeelta ja ei vaadi mitään ihmeellisiä raaka-aineita. Makeesta leipomisesta en ole koskaan innostunut. Jotain voi tehdä täsmätarpeeseen, mutta huvikseni en viitsi mitään tehdä. Siivotakin pitäis.

Tänään kiehautin pastat ja tein pikaisesti kastikkeen juuston kannikoista ja pinaatista. Olisin kaivannut enemmän mausteita, mutta äiti ei pidä kovin mausteisesta ruuasta. Tässä ei loppujen lopuksi ollut kuin suolaa ja vähän pippuria. 

Juustopinaattipasta

parit juuston jämät, toinen oli oltermannia ja toinen ehkä jotain arkijuustoa
sipuli
voita
jauhoja
pinaattia
fetaa
pastaa
maitoa

Kuullota pilkottu sipuli voissa. Lisää jauhot ja kypsennä hetki. Elä anna ruskistua. Lisää maito. Lisää juuston jämät raasteena tai pieninä paloina kiehuvaan kastikkeeseen. Juuston sulamisen jälkeen pinaattiperään. Feta viimeisenä hetki ennen tarjoilua.


Superhelppo tunnissa valmistuva tuubihuivi



Vielä ehtii oikein hyvin neuloa tuubihuivin pukinkonttiin! Muhkean huivin väitetään valmistuvan puolessa tunnissa. Oikeasti aikaa meni melkein tunti. Mulla meni tähän 4 kerää Novitan Jokea. Jokea siksi, että se oli Siwassa tarjouksessa 3 kerää vitosella. Lanka tuntui passaavan tähän oikein hyvin. Joki huopuu pesukoneessa, joten tätä huivia ei kannata pitää grilliruokaa syödessä. Huopumisen takia huivia ei voi laittaa pyykkikoneeseen. Löysät silmukat ei kestäis konepesua muutenkaan. Lopputuloksena olis luultavasti pelkkä lankamytty.

Oli hiukan haastavaa saada otettua kuvaa. Joululahjahuivia en viitsinyt koiran kaulaan kietoa ja muitakaan malleja täällä ei ole. 50-luvulla rakennetussa alkuperäisessä retrokuosissa olevassa vessassakaan ei peiliposeeraukset onnistuneet. Valo ei vaan riittänyt.

Videolta selviää tekotapa minuutissa.
 

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Lukantsia tai jotain sinnepäin

Näyttäisi vahvasti, että kaikki joululahjat valmistuu ihan ajallaan ja edellisenä yönä ei tarvitse kiireellä neuloa viimeistä sukkaa. Hyvä minä! Vähissä on tämän joulun lahjat. Muutama tiskirätti ja muutamat sukat. Viimeinen sukka on kantapäätä ja terää vaille valmis eli valmistuu huomenna, jos viitsin sen tehdä. Jos en viitsi, kiirettä ei tule kuitenkaan.

Jouluruokien lisäksi en ole juuri syötävää viitsinyt laitella. Olen viikon elänyt käytännössä vaalealla leivällä ja raejuustomössöllä. Kuulemma tätä sanotaan lukantsiaksi. Ei mitään tietoa, miten se oikeasti kirjoitetaan. Yritin googlettaa kaikilla keksimilläni kirjoitusasuilla, mutta tuloksetta. Suvussa on perhesuhteita Bosniaan ja ilmeisesti ruoka on sieltä suunnalta lähtöisin.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan lautasella on raaka sipuli pienenpieneksi pilkottuna, purkki smetanaa, purkki raejuustoa ja pikkusen suolaa. Lusikalla sekaisin, hetkeksi jääkaappiin maustumaan ja sit syödään. Näppärimmät dippaa vaaleaa leipää astiassa. Minä sottapyttynä olen lusikoinut suoraan leivän päälle ja säästynyt ruokalistan esittelyltä puseron rinnuksilla. Kaikessa yksinkertaisuudessaan maistuu ainakin minulle erinomaisen hyvin.

Varmasti toimisi myös kylmänä kastikkeena pelkän leivän dippailun lisäksi. Raaka sipuli on varsin voimakas maku, joten mitään kovin hentoa makua ei kannata kaveriksi kokeilla. Luultavasti kokeilen lähipäivinä uuniperunoiden kanssa, jos viitsin uuniperunat kypsentää.

Kuva on epäonnistunut kännykkäräpsy. Valkoinen mössö valkoisella lautasella hämärässä keittiössä ei kyllä näytä miltään, vaikka kuva olisi tarkkakin.




lauantai 20. joulukuuta 2014

Laatikoit

Joululaatikot on valmiina. En tehnyt kuin porkkanalaatikon, lanttulaatikon ja punajuurilaatikon. Imellettyä perunalaatikkoa en syö. Joka sitä haluaa, tehköön itse tai hakemoot kaupasta. Laiskasti laatikko per päivä kolmena päivänä. En tiedä, mitä ajattelin lanttulaatikoita tehdessä, kun niistä ei näköjään tullut otettua yhtään ainutta kuvaa. Ajattelin paikata kuvan puutteen kaivamalla viime vuotisen, mutta viime vuotisestakin puuttuu kuva. Kukaan ei kyllä olisi huomannut, vaikka olisin kuvan edelliseltä joululta kierrättänyt.

Sain äitin vanhan läppärin. Uuden käyttiksen jyräämisen jälkeen tällä on ollut hauska leikkiä. Viimeksi leikin gimpin fonteilla, kun sellaisiin satuin törmäämään. Fonttien viehätyksen saattaa havaita kuvista.

Alunperin olin suunnitellut tekeväni Mysi Lahtisen lanttulaatikon. Ohje löytyy mm. sauvajyväsen blogista. Viitseliäisyyteni ei riittänyt lanttujen keittoon ja pilkkomiseen tai miettimään ainesosien määriä kiloon valmista lanttusosetta. Päädyin Valion sivuilta löytämääni ohjeeseen, jolla muistaakseni tein viime tai toissa vuonnakin. Massa vaikutti niin löysältä, kun käytin kuohukermaa ohjeessa olleen ruokakerman sijaan ja lisäsin yhden ylimääräisen munan.

Porkkanalaatikko on myös Valion reseptejä. Tällä kertaa luistelin riisipuuron keitosta ja pistin iskän hämmentämään kattilaa. Olen saanut monta kertaa neuvon, miten riisipuuron saa keitettyä pohjaan polttamatta ja koko ajan hämmentämättä, mutten koskaan muista. Delegointikin on hyvä keino. Puuron keiton jälkeen ollaan jo voiton puolella. Kaikki ainekset korppujauhoja lukuunottamatta sekaisin ja vuokaan. Korppujauhot päälle ja voita lastuina.



Punajuurilaatikkoa syön muulloinkin kuin jouluna. Kaikessa yksinkertaisuudessaan mielestäni kaikkein työläin laatikko. Punajuurien keitto vie aikansa. Sen jälkeen pitää jäähdyttää, ettei pala sormet ja inhoan kaikkien asioiden raastamista. Raastaessa myös sotken ihan hirveästi ja punajuuriraasteen jälkeen joudun pesemään koko keittiön. En siis raastanut. Puukolla pieniksi siivuiksi. Aurajuusto väliin ja kermaa loraus purkista perään. 175 asteessa taisivat köllötellä tunnin. Vähän unohtui.

Joululimppu on vielä leipomatta. Epäilen, että leipomatta jääkin.

torstai 11. joulukuuta 2014

Klubin sinappi


Tunnettehan sen ihmistyypin, joka on pirun hyvä suunnittelemaan? Sen ihmistyypin, jonka ideat ja tavoitteet ovat korkealentoisempia kuin Boeing 747:n lentorata? Mitään ei luonnollisestikaan tapahdu ennen kuin alkaa olla kiire ja alkuperäiset suunnitelmat on järkeistettävä toteuttamiskelpoisiksi ajatuksiksi.

Minä olen juuri sellainen. En varsinaisesti kuulu taivaanrannan maalareiden alajaostoon, ideani ovat kyllä aina korkealentoisinakin toteuttamiskelpoisia. Ongelmaksi vaan yleensä muodostuu ideoiden liiallinen määrä, liian vähän aikaa ja yksinkertaisesti puutteet toteuttamistekniikoissa. Erityisesti Pinterest on vaarallinen paikka ihmiselle, joka ihastuu kaikkeen hienoon itse tehtyyn ja vanhasta tuunattuun muistamatta, ettei käsityöt, tekstiilitaide, askartelu ja visuaalisuus ole niitä ihan vahvimpia ominaisuuksiani.

Sunnuntaina lähdetään reissuun.  Siihen mennessä tämä kämppä on puunattava. Lahjat on kasattava mukaan otettaviksi. Tavarat on pakattava ja niitä on älyttömästi. Reseptit on päätettävä lauantaihin mennessä, koska sunnuntaina pitää olla klo 12 Prismassa kilometrin mittaisen ostoslistan kanssa.

Miellyttävämpi tapa urakan aloittamiseen olisi  ollut sotkea viimeisetkin neliöt askarteluilla ja räjäyttää keittiö sinapin keitolla. Ihan vain siksi, että kumpikaan ei ole pakollista ja siivota pitäisi. Aloitin kuitenkin siivouksella ja pyykkikoneen pyörittämisellä. Pyykinpesuaine tietysti loppui kesken, kun olin survomassa koirien peittoja koneeseen imuroinnin tieltä. Näyttihän noi tolullakin puhdistuvan! Olen siis luova ongelmanratkaisija!

Joululahjat on tiedossa. Kahdet sukat ja yksi tiskirätti on vielä puikoilla. Aikaahan tässä on vielä melkein kaksi viikkoa. 

Joulusiivous on tehty, kaapit odottakoon ens vuotta. Ensimmäinen etappi on saavutettu. Imuroinnin ja luutuamisen ohessa väänsin puolihuolimattoman bolognese-kastikkeen ja vääräuskoisena vedin sen nuudelssonien kanssa. Kaikki italialaiset mammat itkisivät itsensä uneen, jos olisivat nähneet bologneseksi kutsumani evään.

Nämä mun jutut vaikuttaa omaankin silmään hieman maanis-depressiivisiltä. Todellisuudessa olen vain pirun laiska ja hyvä valittamaan. Tämän aamun yhtäkkinen tarmon puuska tuli kyllä yllättäen ja näköjään yksi puhelu piristää koko paskan syksyn hyvin tehokkaasti. Ihan hirveästi en tähänkään potentiaaliseen mahdollisuuteen usko. Kai toivoa on taas siihen asti, että ilmoitetaan jälleen kerran kiitos, mutta ei kiitos.


Illalla keittelin vielä sinapinkin koko keittiötä sotkematta. Tällä kertaa jätin konjakin pois, sillä sitä ei ollut. Kai alkosta olis jonkun 4cl pikkupullon voinut ostaa, mutta en viitsinyt lähteä ostamaan.

Klubin sinappi

2 dl sinappijauhetta
2 dl sokeria
2dl kermaa
2 munaa
2 rkl balsamicoa
suolaa

Sekoita kaikki muut aineet paitsi balsamico. Keitä viitisen minuuttia miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen. Massasta näkee, kun se paksuuntunut. Lisää balsamico ja ripaus suolaa.

Valmis sinappi säilyy parisen kuukautta puhtaissa lasitölkeissä.




sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Se kokkaa koirallekin!

Jos tekee mieli järkyttää kaavoihinsa kangistuneita kanssaihmisiä, joiden mielestä naisen tarkoitus on vaan pukata lapsia, hoitaa kotia ja lämmittää mikrossa pinaattilettuja, kannattaa kertoa hyvin vuolaasti kaikesta koiraharrastukseen menevästä ajasta ja rahasta. Suut saa suppuun viimeistään siinä vaiheessa, kun mainitsee kalapuikkoja lämmittäville supermammoille laittavansa koirankin ruuan itse.

Toinen koirista todellakin syö itsevalmistamaani kotiruokaa. Koiran tapauksessa kotiruoka ei tarkoita sitä, että kuppiin heitetään, mitä sattuu löytymään. Annan ruuantähteitäkin, mutta pääasiallisesti koira syö jokainen päivä tasan samaa ruokaa. Toinen on iso urheilukoira ja joutuu syömään lihan lisäksi nappulaa. Ei mulla sille sentään ole aikaa puuroa keitellä.

Aikaisemmin jouduin kokkaamaan allergiselle, syksyllä edesmenneelle, koiralle ruuat. Samalla vaihdoin toisen pikkukoiran kotiruualle. Jäljelle jäänyt ei ole allerginen, mutta on pennusta asti kärsinyt erittäin huonosta hammasluusta. Useiden hammasremonttien jälkeen suussa ei ole enää oikein mitään, millä nappuloita voisi pureskella.

Allergisen koiran kanssa kotiruualla oli helppo säännöstellä koiranruuan sisältämiä raaka-aineita. Mä tiesin ja tiedän edelleen, mitä koira syö. Kotiruoka ei sisällä lisäaineita tai täysin turhia väriaineita. Suomessa ei ilmeisesti saa myydä geenimuunneltua rehua tai ruokaa. Lähes kaikki koirien ruuat valmistetaan ulkomailla ja luoja yksin tietää, mitä kaikkea nappulat todellisuudessa sisältää. 

Kotiruuan pääraaka-aine on raaka liha. Lihaa haen noin kuukauden satsin kerralla, jos pakastimeen sopii. Eläinrehuksi tarkoitettua lihaa saa eläinkauppojen pakastealtaista ja nykyään melkein jokaisesta vähänkään kioskia suuremmasta ruokakaupasta. Pyrin hakemaan lihat lähimmästä Mustista ja Mirristä monipuolisemman valikoiman takia. Lihojen monipuolisuutta en sen enempää mieti kuin ostan pakastimesta vähän mitä sattuu. Possua, nautaa, siipikarjaa, poroa, lohta ja lihoja luumixeinä. Sulatan, mitä milloinkin käteen sattuu. Pitemmällä ajanjaksolla tasoittuu kyllä.

Samasta pakastimesta löytyy kasvissosetta valmiina. Kasvissoseen voisi täräyttää sauvasekoittimelle itsekin, mutta mitään järkeä siinä ei ole. Valmis sose tule niin paljon halvemmaksi kuin ostaa tuoreita kasviksia kaupasta. Kasvissosetta menee ruokalusikallinen päivittäin. Rehuissa on vitamiineja. 

Pelkällä lihalla, lihaisilla luilla (jotka voi korvata liha-luumixillä, johon luut on jauhettu sekaan) ja kasviksilla koira pärjää ja voi erinomaisen hyvin. Puuroa ei välttämättä tarvita lainkaan. Minä syötän sitä lihan ohella ihan vatsan täytteeksi. Tämän koiran suolisto vaatii kuituja toimiakseen normaalisti ja voin antaa ruokaa hiukan enemmän.

Puurona syötän Yrjölän puurosta mukailemaani uunipuuroa. Alempana on alkuperäisen Yrjölän puuron ohje. Teen puuroa noin kerran viikossa. Puuro säilyy noin viikon jääkaapissa. Itse en viikon vanhaa puuroa söis, mutta toi on koiranruokaa... Uunivuokan koko on valittu niin, että puuro riittää viikoksi.

Mun mukaelma Yrjölän puurosta

vettä tai vaikka kinkunpaistolientä laimennettuna
liemikuutio
puuroriisiä
ohrasuurimoita
pikakauraryynejä, jos tarvitsee

Kaikki kipataan uunivuokaan ja pistetään noin 200 asteeseen. Jossain vaiheessa käydään sekoittelemassa sulanut liemikuutio sekaisin ja lisäämässä vettä, jos on tarve. Lopputulos summamutikassa tehden on aina arvoitus. Toisinaan vettä hulahtaa liikaa ja puuro meinaa jäädä löysäksi. Liialliseen vetisyyteen auttaa pikakaurahiutaleet. Ne turpoaa nopeesti ja imee ylimääräiset nesteet.

Tämähän on nyt sitten ihan älyttömän kallista ja vie älyttömästi aikaa. Aikaa ei mene sen enempää kuin kerran viikkoon pukkaa uunivuokan uuniin. Ei sitä tarvii vahtia tai erikseen laittaa. Samaan aikaan voi pestä pyykkiä, imuroida tai vaikka vaan maata perse homeessa lukemassa ruokablogeja.

Viiskiloinen pikkukoira syö 1/3 - 1/4 osan 500g lihapötköstä. Pötkö maksaa keskimäärin 2e. Lihaan menee reilu 10e kuussa. Kasvissosepötkö kestää kuukausia ja puuroaineita ei tarvii koiraa varten ostaa joka kuukausikaan. Ei toi kotiruualla ja raa'alla lihalla saa mua vararikkoon syötyä.

Yritin ottaa evästäjästä kuvan, mutta musta koira hämärässä huoneessa oli sen verran psykedeellinen otos, että jätän sen julkaisematta.







Don't Miss a Bite!


Vera Jordanova on Suomessa syntynyt bulgarialaisvanhempien tytär, joka on tullut tunnetuksi mallina. Veran ponnahdus julkisuuteen ajoittuu minun teini-ikääni ja olen aikoinaan seurannut hänen uraansa mm. Suosikista. Vera on mallivuosinaan asunut ympäri maailman muotimetropoleissa ja asettunut valokuvaajana toimivan miehensä kanssa New Yorkiin.

Don't Missa a bite! Makuja ja muistoja maailmalta,  on keittokirja, mutta myös nuoren naisen matka bulgariasta Suomeen ja suomalaisesta lukiosta maailmalle. Kirjaa voi lukea keittokirjana ja reseptikokoelmana. Kirja on myös reseptein etenevä henkilökohtainen elämänkerrallinen teos ulkomailla vietetyistä vuosista. Mukaan mahtuu myös Veran omien sukujuurien reseptejä lapsuudesta asti. Reseptien mukana tai reseptejä eteenpäin kuljettava tarina on mielenkiintoisia sattumuksia täynnä ja tekee kirjasta pelkkää reseptikokoelmaa mielenkiintoisemman teoksen.

Reseptit ovat elämänmakuisia, tuhteja ja kaukana pelkkää salaattia puputtavista nälkää näkevistä (huippupalkkioita nauttivista) langanlaihoista vaateripustimista! Reseptiikka on simppeliä ja suurinta osaa voi vaivatta tehdä kokeilla kotonakin, varsinkin soveltaen. Reseptit on pääosin toteutettavissa ihan tavallisin ja edullisin raaka-ainein, mutta vaatii soveltamista. Jos orjallisesti haluaisi kaikkia reseptejä noudattaa ja kokeilla, ongelmaksi osin muodostuu raaka-aineiden saatavuus. Mikä ihme on valkoinen paprika? Mistä taion luumuviiniä? Kai sen voi korvata tilkalla valkoviinietikkaa ja torttutäytettä? Joo, kyllä voi!

Kirja on mielenkiintoinen ja Veran puolison ottamat kuvat herkullisia. Suurin ongelma on soveltamisen tarve. Kokematon reseptejä noudattava kokkaaja joutuu raaka-aineongelmien eteen. Varmasti jostain Stockan herkusta saa kaikkea, mutta keski-suomesta ei saa. Itselleni ei ole ongelma korvata aineita jollain toisella aineella, sitähän mä teen aina. Vähemmän ruuanlaittoa harrastanut ei ehkä uskalla lähteä pakonkaan edessä sooloilemaan.

Kirjassa on reilu 250 sivua ja noin 100 reseptiä. Sisällysluettelo on yksi keittokirjojen parhaita! Ohjeita voi etsiä suoraan raaka-aineella ja heti sisällysluettelosta näkee, onko resepti esim. gluteiiniton! CDON.comissa hintaa kirjalle 25,95e. Suomalaisen kirjakaupan sivuilla hinnaksi on kerrottu 37,95e. Omista rahoitani pulittaisin 25 euroa ehdottomasti, mutta en lähemmäs neljääkymppiä!

Heti tuoreeltaan, aikoja sitten, kokeilin sivulta 79 Äidin linssikeittoa. Teen paljon linssiruokia, joten se iski heti silmään. Lopputulos oli fantastinen! Valitettavasti omasta sopastani kuvaa ei ole laittaa, kun tarkastamatta tyhjensin kameran muistikortin hautajaisiin.
Äidin linssikeitto sivulta 79.



kirjan tarjosi WSOY

lauantai 6. joulukuuta 2014

Omalla rahalla, itsenäisesti raaka-aineet kustantaen

Lisäsin pienen kuvan oikeaan laitaan jo kuukausia sitten. Postaus jäi roikkumaan luonnoksiin ajanpuutteen ja puhtaan laiskuuden vuoksi. Kaippa tämä aihe sopii itsenäisyyspäivään...

Kuva on lainattu Puutarhan ja Hellan välissä -blogista. Kiitos Ullalle, kun kuvan teit muidenkin käytettäväksi ja sponsoroiduista postauksista keskustelua virittelit. Myös Sauvajyvänen kirjoitti samasta asiasta ja voin allekirjoittaa molempien leidien ajatukset täysin.

Minäkin kuulun siihen lukijajoukkoon, joka on kyllästynyt kaiken maailman kisoihin ja tuote-esittelyihin. Olen lopettanut monien blogien seuraamisen kokonaan, kun sisältö tuntui koostuvan pelkästään eri firmojen ruokakisoihin osallistumisista ja einesten esittelyistä.

Sponsoroidut kutsukisat keskittyy tietyn tuotteen ympärille, eikä ne oikeasti ole edes mitään kisoja. Tarjolla on äänestys ja voittajalle joku palkinto. Todellisuudessa voittaja on aineksen lähettänyt firma, joka on saanut mainoksensa kisaan kutsumiinsa blogeihin ja äänestyksen voittajalla ei ole mitään väliä.


Hetken aikaa oli hauska seurata blogeissa pyöriviä kampanjoita ja katsoa, miten erilaisiin resepteihin osallistujat päätyivät. Se hetki ei ollut kovin pitkä ja meni jo hyvän aikaa sitten. Eikä ne reseptitkään kovin omaperäisiä aina ole. Valitettavan usein saman reseptin löytää isommista englannin kielisiltä reseptisivustoilta muutamat mausteet ja yksi raaka-aine vaihdettuna.

Tuoreimpia blogikirjoituksia tykkään seurata top100ruokablogit-sivustolta, mutta usein se aiheuttaa lähinnä masennusta. Yhdellä vilkaisulla voi todeta, että tällä viikolla Valio on suunnannut markkinointibudjetistaan siivun sitruunan makuiseen voihin. Eikö löydy mitään muuta lukemista?

Ymmärrän kyllä oikein hyvin, että kirjoittajat itse varmasti kokevat erilaiset kisat ja yhteistyöt hyvinkin inspiroivina ja reseptien suunnitteluun, valmistukseen ja valokuviin käytetään valtavasti aikaa. Jatkuvat mainospostaukset on varmasti suoraa seurausta yritysten tämän hetkisestä innosta tehdä blogimainontaa. Harva varmaan osallistuu yhteistyöhön, jota ei tunne omakseen.

Mulla ei ole mitään sitä vastaan, että ihmiset saa harrastuksestaan vähän rahaa. Päin vastoin olen ylpeä niiden puolesta, jotka ovat voineet harrastuksestaan luoda elinkeinon ja ruvenneet päätoimisiksi yrittäjiksi! Nykyisessä taloustilanteessa ja YT -uutisten keskellä on mahtavaa, että jotkut pystyvät tekemään uusia aluevaltauksia ja luomaan uusia tapoja työllistää itsensä ja mahdollisesti muitakin mm. kirjapaino, www-sivujen suunnittelu... Useimpien päätoimisten yrittäjien työ on läpinäkyvää. Mainokset on sivustolla näkyvästi esillä ja yhteistyö kulloistenkin firmojen kanssa on selvää. Kaupallisia portaaleja en kuitenkaan seuraa ollenkaan.

Mainostus Yhteistyö blogien kanssa on nyt yritysten mielestä kannattavaa ja moni firma haluaa näkyvyydestä osansa. Valitettavasti mä en halua lukea sitä sisältöä. Mä pidän elämänmakuisista blogeista, joissa on muutakin turinaa kuin sponsoroidun raaka-aineen ympärille tehty resepti. Satunnaiset yhteistyöpostaukset ei minua häiritse, mutta valitettavan moni entisistä suosikeistani on lähtenyt mediatalojen, puolivalmisteiden ja/tai muiden kotiin toimitettujen raaka-aineiden lähettiläiksi.

Itse teen yhteistyötä yhden yrityksen kanssa, koska olen kokenut sen mielekkääksi. Oma yhteistyöni rajoittuu lähinnä (keitto)kirjoihin ja itselleni koituva hyöty on parinkympin kirja. Jokainen tässä blogissa käytetty ruoka-aine on omalla rahalla tarjousten perässä juosten ostettu. Minä en voi hyvällä omatunnolla postata raaka-aineesta, jota en kaupassa omaan kärryyni laittaisi kuitenkaan. Tottakai uutuustuotteita olisi kiva kokeilla, mutta ilmaisia lounaita ei ole.

Keittokirjoista on helppo kirjoittaa ilman ns. ideologista ongelmaa. Joko kirja on mielenkiintoinen tai ei ole. Joko se sisältää kotikeittiössä kohtuullisilla kustannuksilla valmistettavia ruokia tai reseptiikka sisältää aineita, joihin minulla ei ole varaa. Joko kuvitus herättää ruokahalun, pistää vatsan kurnimaan ja herättää mielihaluja kokeilla useampaa reseptiä tai sitten ei.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Jotta vesittäisin tämän postauksen tehokkaasti, huomenissa luultavasti tuuttaan interwebbiin sponssatun postauksen!


tiistai 2. joulukuuta 2014

Still alive

Syksy on ollut hirvein ikinä. Koko syksyn on ollut kaikenlaista ja huonoja uutisia on pukannut toisensa perään. Kaiken paskan kruunasi kohtuullisen vakava liikennevahinko, jossa olis voinut mennä henki. Ennakko-oletuksesta poiketen tällä kertaa onni oli myötä ja selvisin yhdellä mustelmalla ja auton romuttamisella.

Olen elänyt lähinnä voileivillä ja valmispitsalla. En ole jaksanut laittaa ruokaa. Enkä tehdä mitään muutakaan. Koska kaikki ovat erityisen kiinnostuneita vatsani toiminnasta, en voi syödä mitään vatsan kipeytymättä. En tiedä, enkö kestä viljaa vai maitoa vai ärsyttääkö mikropitsa herkkiä sisuskaluja. Vielä vähemmän intoa laittaa mitään, kun hetken päästä on taas todella kipeä.

Jouluun on aikaa kolme viikkoa. Pitäisi ryhdistäytyä ja alkaa miettimään, mitä pöytään päätyy. Meillä ei ole mitään perinnereseptejä  laatikoihin vaan teen, millä reseptillä milloinkin. Laatikot olen yleensä paistanut jo kotona pakastimeen ja ottanut mukaan, mutta nyt sinne ei mahdu mitään. Täytyy hakea kaupasta aineet ja paistaa ne vasta perillä. Joululeivälle valitsin jo reseptin. Sen suurempia perinteitäkään ei joulupöydässämme ole. Laatikot tietysti pitää olla ja kinkku. Muuten pöydässä on sitä, mitä olen laittanut. Yleensä teen joka vuosi jotain, mitä ei ole aikaisempina vuosina ollut. Menuu vaihtelee.

Enää ei voi huvikseen tehdä muutamaa sorttia kaikkea mielenkiintoista ja kokeilun arvoista. Jouluseurueemme on kutistunut 3 ihmiseen. Avattuja, sulatettuja ja aloitettuja ruokia on äkkiä jääkaappi täynnä ja käytännössä joudumme äitin kanssa urakoimaan ne kahdestaan. Muutamassa päivässä pilaantuvan ruuan määrä nousee äkkiä älyttömäksi, vaikka lisäisi vain pari ruokalajia.

Jos jaksan ja viitsin, voisin tietysti laittaa vaihtoehtoisempaa sapuskaa uuden vuoden kunniaksi. Sillä oletuksella, että äiti on kotona. Itselleni en viitsi. Voisihan juhlistaa nuorten keski-ikäisten joukkoon siirtymistä.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...