banneri

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Aurinkoisen päivän pasta

Viikonloppu on kulunut vauhdilla ja varsin mukavissa merkeissä. Lähetin eilen koiran kisaamaan ystäväni kanssa ja suuntasin itse töihin jännäilemään tuloksia. Omani koirani agility-kilpailujen lisäksi tänä viikon loppuna ratkotaan palveluskoirien SM Jokelassa. Ystäviä, kavereita ja tuttavia osallistuu niihinkin useampaan eri lajiin. Onneksi nykyään on melkein ajantasainen tulospalvelu myös meille kotinurkilla jännittäville.

Koira lähti reissuun lahjattomat treenaa -meiningillä. Tytöt pisteli ensimmäisellä radalla ylivoimaiseen virhettömään voittoon! Kultarakasparas sai samalla siirron kuninkuusluokkaan. Seuraava tavoite on kevyt eli osallistuminen ensi kesänä omiin MM-karsintoihin :D

Koira oli reissussa iltaan asti ja mulla olisi ollut koko iltapäivä aikaa siivota ihan kaikessa rauhassa. Empä siivonnut... Töissä lueskelin kavereiden blogeja ja mainoksen uhrina hurautin suoraan töistä blogikirppikselle. Se oli ihan selvästi suunnattu äiti-ihmille, mutta en minäkään sieltä tyhjin käsin kotiin tullut.

Ostin ihan rahalla yhden tarjoilujutun. Ystävältä sain ihanat kevyet ohutta trikoota olevat äitiyshousut ja neulotun mekon. Äitiyshousut oli mulle just passelit :D  Pöksyihin rakastuin heti! Ne on niin vilpoiset!

Illalla laitoin semisti ruokaa. Siitä tuli ihan älyttömän hyvää, vaikkei siinä mitään oikein ollutkaan. Nimesin sen Aurinkoisen päivän pastaksi, koska tänään paistoi aurinko. Vedin kattilallisen yöpalaksi. Aamulla olis mennyt lisää, jos ois ollut.

Aurinkoisen päivän kasvispasta

Pastaa
puolikas kesäkurpitsa
3 tomaattia
reilu kourallinen oliiveja
muuan aurinkokuivattu tomaatti
puoli pakettia fetaa tai salaattijuustoa kai kuuluisi sanoa?
suolaa

Pilko kasvikset pannuun ja pistä levy päälle. Hoida pasta tulille. Odota. Lisää kuutioitu feta, kun olet kaatamassa pastasta vettä pois. Sekoita pasta ja kasvikset ja lisää suolaa, jos siltä tuntuu. Ei kaipaa kermaa tai mitään muutakaan. Aurinkokuivattujen tomaattien öljy pitää ruuan sopivan kosteana. Kippaa lautaselle ja syö.

Kuva on otettu kännykällä. En jaksanut kaivaa järkkäriä, kun yön pimeydessä laatu ei oleellisesti olisi parantunut. Kuvittele pannuun pastat ja vähän sulanut feta..



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...