banneri

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Asuntomessut, osa 1

Jaan asuntomessu-juttuja muutamaan postaukseen. Megajuttua ei kukaan jaksa lukea blogimuodossa.

Kurvattiin ystäväni kanssa messuille tänään heti klo 10, kun messuportit avautuivat. Ilmaisilla messubusseilla pääse nopeasti perille ja pois. Aamulla saatiin kierrellä ihan rauhassa ilman tungosta. Tarkoituksella aloitimme kierroksen ihan toisesta suunnasta kuin minne muut lähtivät vaeltamaan. Sää oli aamusta asti helteinen, suorastaan tukala. Päätimme kierroksen kerrostaloasuntoihin, joiden jälkeen sopivasti taivas repesi rankkasateeksi. Elektroniikkaa suojellaksemme odottelimme vartin verran kodassa.

Tässä on vain yleisjuttua ja -huttua. Kirjottelen suosikeista ja järkytyksistä erikseen. Pienet kivat ja kauniis asiat tulee myös erikseen.

Messutaloissa oli hyvin samankaltaisia elementtejä useita. Kierroksen alussa taloissa oli todella pieniä lastenhuoneita. Pinnasänky tai taaperon ensisänky mahtuu vaikka komeroon. Minun mielestäni muunneltavuutta pienissä makkareissa ei oikein ollut. Koululaiseksi kasvettua moniin lastenhuoneisiin mahtuu sänky ja koulupöytä, mutta ei mitään muuta. Oleleskelu- tai leikkitilaa ei käytännössä jää yhtään.

Monessa talossa onneksi lastenhuoneksi tarkoitetuissa makkareissa oli myös tilaa, joihin teini-ikäinenkin mahtuu. Mun käsitykseni mukaan läksyjä pitää mahtua omassa huoneessa tekemään ihan rauhassa. Iän myötä kavereiden merkitys korostuu ja kai kavereidenkin pitäisi huoneeseen mahtua kylään. Osassa taloista huoneen muunneltavuus ikäkausina oli otettu huomioon. 

Avokeittiöitä yhdistettynä olohuoneeseen taisi olla lähes poikkeuksetta jokaisessa talossa. Isot ikkunat tekee tietysti oleskelutiloista avarat ja valoisat. Mä tykkään itse avokeittiöstä ja valoisista isoista tiloista, mutta laiskana siivoajana olisin pulassa. Keittiön ovi on niin helppo sulkea, avokeittiössä kaikki astiat ja sotkut on jatkuvasti esillä. Isot avarat oleskelutilat toivottavasti tuo vastapainoa ja yhdessäoloa pienille, suorastaan liian pienille, makuuhuoneille.

Mä tykkään valosta ja avaruudesta. Monessa kohteessa oleskelutilan katto oli korkealla ja ylempi kerros oli vähän parvityyppinen ratkaisu, josta näkin suoraan olohuoneeseen. 

Sisäpinnoilla suosittiin pääasiassa joko tummaa (sinisen ja harmaan sävyjä) tai ihan rehellisen vaaleaa. Läpitalon väreillä leikittelyä ei ollut kuin ehkä yhdessä kohteessa ja se oli juuri meidän kahden naisen raadin suoranainen inhokki. Minä en pidä tummista seinistä ja useimpien kohteiden valaistuskin oli varsin himmeää. Kontrasti ulkona porottavaan aurinkoon ja kirkkaaseen päivänvaloon oli niin suuri, että tummat pinnat tuntui varmaan vieläkin synkemmiltä.

Talosta riippumatta terasseihin ja patioihin oli satsattu! Terassit oli isoja. Monessa kohteessa terasseja oli useampia ja patiota vielä ulkona erikseen. Ulkokalusteisiin ja sisustukseen oli panostettu. Toisena puolena hulppeista ulkotiloista oli todella ahtaaksi käyneet tontit. Pinta-alaa tonteille ei monestikaan enää juuri jäänyt. Suurimmassa osassa taloista ei tarvitse ensikesänä tapella nurmikon leikkuusta. Nurmialaa ei kauheasti jäänyt jäljelle.

Vois kuvitella, että ruoanlaitosta tykkäävä olisi kiinnittänyt huomiota kohteiden keittiöihin. Mulle ei jäänyt niistä mitään mieleen. Jokaisessa talossa oli keittiö ja se varmasti on toimivampi kuin omani! Olohuoneen jatkeena olevat avokeittiöt toistivat itseään kolmannen kohteen jälkeen. Osassa oli saareke, toisissa ei. Niissä ei ollut kuin yksi hieman raolleen jätetty kaappi, joka olisi jäänyt mieleen.

Pohjaratkaisuista jäi positiivisesti mieleen pari kohdetta, joihin muuttaisin heti huomenna! Köysien välissä kulkeminen tiettyyn suuntaan ja osin tilapäisiä telineitä myöten ulos häiritsi tilankäytön hahmottamista. Osa taloista oli varsinaisia lokerikkoja, toisen luultavasti vain tuntui kummallisilta ja hankalilta kulkemisen rajoitteiden vuoksi.

Saunoihin kurkkasin, mutta en ole niistä juurikaan kiinnostunut. Mä en sauno kuin pari kertaa vuodessa.

Lasin/plexin käyttö ahdisti hieman tällaista korkeanpaikankammoista. Mä tarviin ihan oikean kaiteen ja tunnen itseni turvattomaksi pelkän läpinäkyvän härpättimen takana korkealla. Osassa kohteista johdettiin ulos väliaikaisten portaiden kautta. Niistäkin osa notkuin siihen malliin, että teki oikeasti pahaa.

Messuista varmasti saa eniten irti henkilöt, jotka ovat rakentamassa tai remontoimassa. Me mentiin sillä asenteella, että kaikki kaunis kiinnostaa ja mennään vaan katselemaan. Mitään materiaaleja ei sen enempää tutkailtu. Kierreltiin, ihmeteltiin ja kuvattiin. 44 kohdetta 4 tuntiin. Kauheesti jääty hiplailemaan tai kyselemään. Kiirettäkään ei pidetty.

Valokuvaaminen oli vaikeaa. Valo ei oikein tuntunut riittävän harrastelijavälineelle. Mun putkella ei meinannut ahteissa tiloissa päästä riittävän kauas. Ihmisten kuvaamista yritin välttää, joten sekin rajoitti kuvien räpsimistä. Messuvieraita ei oikein voinut välttääkään. 

Esteettömyydestä ei mun nähdäkseni kohteissa ollut tietokaan. Muutamassa paikassa oli rampit, joita myöten pyörätuolillakin pääsi sujuvasti sisälle. Suurimmassa osassa kohteita oli jonkunlainen ramppi, mutta aivan liian jyrkkä. 20% nousua muutamaakaan metriä ei useimmat pysty nousemaan tai avustajan käsivoimien varaan laskemaan.

Tähän ehkä tiivistyy suunnittelun henki. Isoja ikkunoita ja isot ulkotilat pienellä tontilla:



Isoja tiloja,avaruutta ja korkeutta:


Keittiöt ei toisistaan poikenneet kuin värillä:

Terasseihin, parvekkeisiin ja ulkotiloihin oli satsattu:
Tarkoitus on mennä messujenyönä uudelleen, kun toinen lippu jäi käyttämättä.

2 kommenttia:

  1. Just ihmeteltiin, että miksei meitä yhtään kiinnosta asuntomessut, ei vaikka olisi ihan omassa kaupungissa. Edes Laukaan messuilla ei käyty, kuinkahan kauan siitäkin on, kun ne oli? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei oo mitään muistikuvaa Laukaan messuista 😃 Google kertoi, että vuosi oli 2003. Ihan kuin oisin kuullut asiAsta ekan kerran.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...