banneri

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Täällä taivas roikkuu uhkaavana päittemme yllä

Pääsiäisen pyhät oli ehkä henkisesti yksi raskaimmista viikonlopuista koko elämäni aikana. Kukaan ei kuollut, eikä mitään onnettomuuksia tapahtunut. Kai elämän rajallisuus viimein iskeytyi tajuntaan, vaikka kuoleman kanssa on tekemissä oltu moneen kertaan. Teininä on tullut omaa tyhmyyttä omallakin hengellä leikittyä päähänpistoja seuratessa.

Sen ihmeellisempää ei ollut ohjelmassa kuin lähiomaisen muutto vanhainkotiin. Olenhan mä tiennyt, mikä tilanne on. Viimeksi käydessä näin omin silmin, miten kunto on edelleen laskenut, toimintakyky alentunut entisestään ja kotona asuminen ei vaan onnistu, vaikka käytettävissä olisi kaikki mahdolliset kotipalvelun tarjoamat avut ja hoidot. Laitospaikka kuitenkin iski tajuntaan kuin moukarilla olisi huitaistu. Tilanne ei paremmaksi muutu ja toivoa toipumisesta ei enää ole. Tilanne varmaan tuntuu niin ahdistavalta, kun kyseessä on yksi tärkeimmistä ihmisistä elämässä.

Olen joskus aikoinaan ollut kyseisessä talossa töissä. Mun ajoista tilanne on onneksi muuttunut ja pelkästään parempaan suuntaa, vaikka resursseja on varmasti kiristetty. Aikoinaan ihmisiä makuutettiin päiväkausia likaisissa vaatteissa ja kusta siivottiin, kun ja jos jaksettiin. Kaikkialla haisi kusi. Säännöllisesti käyvät vieraat tiedettiin ja aamulla vaihdettiin asiakkaalle puhtaat vaatteet, kuivat vaipat ja kammattiin tukka. Suihkupäivä ja ruuat rinnuksilla ei ollut ihan päivän päälle niiden kohdalla, joita kukaan ei säännöllisesti käynyt katsomassa.

Samassa yksikössä on lapsuudenkavereidenkin omaisia ja touhu on oikeasti muuttunut. Tein itse kyttäyskierroksia päivittäin. Vierailuaikoja ei ole, eikä tulosta tarvitse etukäteen ilmoittaa. Tietysti vierailut täytyy ajoittaa järkeviin aikoihin, mutta 8-19 välillä pääsee ovesta sisään summeria soittamalla. Kävin joka päivä. Aina oli siistiä, kusi ei haissut missään ja vaatteet oli puhtaat. Vaatteita oli myös vaihdettu ja pyykkikassin otin tänään mukaan ja kaikki oli ruuassa tai pissassa. Ei mua osattu odottaa joka päivä, joten puhtaissa vaatteissa pitäminen on nykyään talon tapa.

Ajatuksena niin pahalta ja ahdistavalta tuntuikin, asianomaisen kotikunnan hoitopaikoista ehdottomasti paras vaihtoehto. Viikolla kotisairaanhoito oli ämpyillyt flunssan hoidon kanssa ja eivät olleet tilanneet lääkäriaikaa, vaikka kuume sekoittaa diabeetikon sokerit täysin. Vanhainkotiin viedessä oli puhetta, että on kova flunssa ja ehkä edelleen kuumetta ja normaalivointiin nähden väsynyt ja voimaton. Asiaa oli ruvettu hoitamaan vä. Kuumetta oli mitattu useamman kerran päivässä, päivystävältä lääkäriltä oli puhelimessa saatu lupa antaa jotain hengitystä avaavaa lääkettä ja sokereita seurataan pitkin päivää.

Otsikolla ei ole mitään muuta tekemistä koko asian kanssa kuin, että melko todennäköisesti meillä vietetään hautajaisia ennen joulua. Reilusti alle vuodessa ihminen on taantunut aktiivisesta autoilevasta ja omatoimisesta vanhainkotiin. Sairaskohtauksia on ollut jo niin monta ja lyhyen ajan sisään, että kovin montaa ei enää kestä. Väistämätöntä ei lääketiede ole pystynyt pysäyttämään. Emme tiedä, onko aikaa paljon vai vähän. Jonain päivä huomataan, että se päättyikin tähän.

En tiedä, milloin pääsen seuraavan kerran käymään. En pysty ramppaamaan satoja kilometrejä edestakaisin kovin usein. Polttoaine on yksinkertaisesti niin kallista, etten voi ajaa väliä edes kuukausittain. Perjantai-iltana perillä ja sunnuntaina aamulla kotimatkalle on aika myös aika raskasta.

Oli viikonlopussa iloakin. Kävin mökillä useamman kerran ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...