banneri

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Keräiltiin keppejä metsästä eli jälkikauden avaus

Koko viikonlopun on ollut aivan mahtava sää! Sen kunniaksi päätin kerrankin ulkoiluttaa koiraa hihnassa eli käytin koiran kevään ensimmäisellä jäljellä.

Tiivistetysti palveluskoirien jäljellä koira etsii jäljen annetulta etsintälinjalta ja ohjaaja marssii perässä. Jälki pitenee luokittain ja jäljelle on jätetty 6 puista keppiä, jotka koiran pitää ilmaista. Ilmaisutyyli on vapaa ja ohjaaja voi ne myös itse kerätä, jos sattuu löytämään. Metsässä ollaan yksin, eikä tuomari tai kukaan muukaan puutu touhuun mitenkään sen jälkeen, kun koira on osoitetulta linjalta saatu matkaan.

Rakasparas oli aivan huikea tänään! Kaikki matkan varrelle jätetyt tikut löytyi hyvin varmasti ja kilometri narussa roikkuen meni yhdessä hujauksessa. Kuvaa en narussa roikkuessa luonnollisestikaan saanut, kun askelten tahti on niin rivakka, että täytyy keskittyä pystyssä pysymiseen. Koiran perskarvoissa ei ole erityisesti katseltavaakaan.

Käytönnössä treeni toimii niin, että käyn etukäteen kävelemässä jäljen ja merkkaan metsään lähtöpaikan ja jätän kepit matkalle. Varsinainen jäljelle lähtö tapahtuu metsäautotien laidasta, josta lähetän koiran kohtisuoraan eteenpäin jättämääni merkkiä kohti. itse olen kävellyt metsään noin 150 metrin päästä kauempaa kiertäen. Merkki on noin 50 metrin päässä.

Koiran lähettämisen jälkeen kävelen vain perässä. Koira pysähtyy kepille ja menee maahan. Käyn poimimassa kepin, kehun koiraa ja annan sille pari frolickia. Sen jälkeen taas narusta kiinni ja matka jatkuu. Minä en koskaan muista uusintakierroksella, mistä olen kävellyt ja minne kepit jättänyt. En merkkaile käännöksiä tai keppien paikkoja. Mun ei tarvii ite muistaa, missä jälki menee. Koiran homma on huolehtia, että mennään oikeaan suuntaan. Mun homma on kävellä perässä ja katsoa, ajaako koira jälkeä vai eikö aja. Jos ei aja, pysähdyn ja odotan, että koira etsii jäljen itsenäisesti ja matka jatkuu. Täydellisiä hukkaamisia tulee säännöllisesti, mutta silloin odotetaan. Aina on päästy matkaa jatkamaan. Jos kävisi niin ettei koira jälkeä enää löydä yrityksestä huolimatta, jälki jää silloin kesken ja lähdetään autolle. Koira on saanut "rangaistuksensa" huolimattomuudesta, kun jälki jää kesken ja lähdetään pois. Minä en koskaan auta enkä neuvo, koska en tiedä itsekään, missä jälki menee.

Apuna metsässä käytän sportstrackeria. Siitä näen kuljetun matkan ja auton sijainnin. Estän itseäni eksymästä ja ajatan aina jäljen sille etäisyydelle, että näen auton. Ei tarvii merkkailla loppukohtaakaan, kun pystyn sen viimeisellä suoralla päättelemään.

Merkki liuhuu tuulessa. Se on pala vessapaperia pyykkipojalla kiinni oksassa. Vessapaperia siksi, että se maatuu, jos katoaa ja sitä ei voi sekoittaa hakkuumerkkeihin

Saalis eli noin 10 cm tikkuja
Päivän menu, koiralle. Huonointa mahdollista koiranruokaa, mutta herkkuna verrattoman maukasta ja helppoa
Maisemat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...