banneri

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

I'm in love!

Uskollinen ystäväni, tuo kaikkien alkeellisten älypuhelinten Aatami ja Eeva teki melkein lopullisen lakon. Se pysyy päällä ja sillä voi ottaa lyhyitä videoita. Harakiriä se yrittää jokainen kerta, kun joku yrittää soittaa tai sillä yrittää soittaa. Herätyskellon virkaa se on kuitenkin toimittanut ihan luotettavasti edelleen. Viesti tuli selväksi ja haikein mielin kävelin puhelinkauppaan.

Uuden puhelimen osto on ollut ajankohtaista noin vuoden verran, mutta olen sietänyt puhelimen epäluotettavaa toimintaa, surkeaakin surkeampaa akkua ja alkeellisia mahdollisuuksia ihan mukavuussyistä. Uusien laitteiden ominaisuuksiin tutustuminen on tuntunut ylitsepääsemättömän vastenmieliseltä. Kaikkine puutteineen edellinen on täyttänyt kaikki ne tarpeet, joita minulla on ollut puhelimelle.

Kavereiden, tuttavien ja facebook-tyyppien elämää seuratessa on tullut varsin selväksi, että älypuhelimet on suunnilleen kertakäyttölaitteita. Hengittäminen liian raskaasti rikkoo näytön. Liian tarkkaan katsominen rikkoo näytön. Pienikään negatiivisuus aurassa saa laitteet sekoamaan lopullisesti ja takuuhuollon kanssa tappelu kestää pitkään ja on veristä. Fiilikset uuden hankkimiseen ei olleet kovinkaan positiiviset.

Saattohoito iski ja pakko vaihtaa nuorempaan. Tilin saldo olematon, mutta joku kommunikaatioväline on oltava. Ominaisuuksia ei tarvinnut kauheasti vertailla. Iphonen ajatteluunkaan ei ollut varaa. Entisen firman htc:tä inhosin koko sydämestäni. Muutamasta muusta merkistä en edes ollut koskaan aikaisemmin kuullutkaan. Rahatilanteen huomioon ottaen ainoat vaihtoehdot oli Samsung ja Nokia. Nokia mulla on ollut aina ilman syrjähyppyjä, mutta Windows nosti niskakarvat pahasti pystyyn.

Lumia oli tarjouksessa ja yli 20 e halvempi kuin Samsungin passeli malli. Eipä tarvinnut pitkään pohtia, vaikka olin jo päättänyt, ettei tähän taloon tule enää koskaan mitään Windowsiin viittaavaa. 20 vuoden jälkeen edelleen uskollinen Nokian asiakas.

Uudet leluthan on aina kuitenkin kivoja. En sentään niin tynnyrissä ole entisen museokapineeni kanssa elänyt, etten olisi tiennyt, mitä kaikkea nykyisillä vekottimilla voi tehdä. Olen leikkinyt uudella lelulla muutaman päivän ja olen aivan rakastunut. Alan ymmärtää ihmisiä, jotka maanisesti räpläävät puhelintaan ja tökkivät sovellusta toisensa perään noin miljoonaa sosiaalista mediaa jatkuvasti seuraten.

Facebook piti asentaa ensimmäisenä ja sähköposti heti seuraavaksi. Noiden jälkeen klikkailin auki kaikki mahdolliset Katsomot ja Areenat ja kaikki ohjelmat näkyi pätkimättä. Twitteriin koukutuin pitkällisen "ei mua kiinnosta" -vaiheen jälkeen jo viikkoja sitten ja asensin senkin.

Parin päivän leikkimisen jälkeen havahduin puhelin kädessä, etten tiedä, miten sillä soitetaan tai lähetetään tekstiviesti. Onneksi soittaminen on aika toissijainen toiminto puhelimelle. Tajusin kuitenkin etten voi soittaa kenellekään, koska puhelimessa ei ole ainuttakaan numeroa. Kiltti uusi ystäväni tarjosi tiedonsiirtoa vanhasta puhelimesta ja muutamien minuuttien jälkeen ilmoitti siirtäneensä 180 yhteystietoa. Vieläkään en tiedä, mihin ne siirtyi ja tuskin asia koskaan selviääkään. Googlettamalla löysin ohjeet numeroiden pelastamiseen sim-korttia teippailemalla...

Onhan tossa vekottimessa ärsyttäviäkin piirteitä ja asioita, joita ei voi personoida. Mut silti mä tykkään tuosta kovasti! Tök,tök,tök on vaan niin koukuttavaa! Uusi ystäväni päästelee jatkuvasti viehättäviä ääniä, kun jossain sovelluksessa on jotain uutta. Se on vaan niin älykäs ja fiksu.

Toivottavasti toi ei hajoa heti tai aja mua hulluuden partaalle temppuilemalla. Pahoin pelkään, että odotettavissa on kiihkeä, mutta tuhoisa viha-rakkaus-suhde. Ensin se koukuttaa ja juovuttaa ja sen jälkeen ilmestyy ensimmäiset säröt kommunikaatioon näyttöön. Aika näyttää, kauanko tämä pysyy toimintakuntoisena. Ihan joka vuosi en tahtoisi puhelinta vaihtaa, vaikka se nykyään taitaa olla pakko.

Kuulostaa ehkä siltä, että teknofobiasta kärsivä antinörtti on ylittänyt itsensä. Todellisuudessa minulla on puhtaasti tekninen koulutus ja toistakymmentä vuotta työkokemusta IT-alalta.


7 kommenttia:

  1. Minun on ikävä kyllä sanottava, ettei kahden vuoden käyttökokemuksella älypuhelimista voi sanoa olleen minkäänlaista vaikutusta älyyni, ainakaan pluspuolista. Päinvastoin olen tuntenut itseni sangen usein todella tyhmäksi sen kanssa. Mutta osaan jo soittaa, en silti edelleenkään soittele kenellekään kuin äärimmäisessä hädässä, kuten vaikka silloin kun valkoviini on loppu ja Kammenpyörittäjän tarttis käydä pitkäripaisessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en soittele koskaan mihinkään ilman pakottavaa tarvetta. Ehkä juuri siksi ihastuin uuteen leluun, kun kaikki asiat hoituu soittamatta kädenkäänteessä. Aina voi kattoa netistä tai lähettää sähköpostin ja paljon helpommin kuin edellisen Rakkaan kanssa.

      Poista
    2. Sillä mä oon niin aivokuollut töiden jälkeen, kun päivät huutelen LA-puhelimeen. Just passelia hommaa puhelimen vihaajalle, kun ei riitä, että vastaanottaja kuulee vaan koko talo kuulee...

      Poista
  2. Minäkin olin pitkään älypuhelimia vastaan, ja ajattelin, että pelkkä tavallinen kännykkä riittää. Kunhan pystyy soittamaan ja tekstiviestittelemään, vaikken sitäkään paljon tee. Mies sitten osti älypuhelimen lahjaksi. Aluksi vähän napisin vastaan, ettei puhelimessa edes kuulu olla kaiken maailman ylimääräisiä toimintoja, mutta nykyään olen koukussa. Puhelin on kädessä jatkuvasti ja monta sovellusta ladattuna, joiden kanssa aika kuluu vähän turhankin hyvin.;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähänkö mahtavaa, kun voi ruokakaupassa googletella reseptejä, jos sattuu olemaan jotain hyvässä tarjouksessa, mutta päässä lyö tyhjää! Tai kattoa reseptistä, että on kaikki, jos sattui lappu jäämään kotiin tai tekemättä. Ja muun ajan tökkiä puhelinta ihan huvikseen.

      Poista
  3. Minäkään en alussa ajatellaut tarvitsevani mitään älypuhelinta mutta nyt en tiedä mitä tekisin ilman sellaista.....

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...