banneri

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Keräiltiin keppejä metsästä eli jälkikauden avaus

Koko viikonlopun on ollut aivan mahtava sää! Sen kunniaksi päätin kerrankin ulkoiluttaa koiraa hihnassa eli käytin koiran kevään ensimmäisellä jäljellä.

Tiivistetysti palveluskoirien jäljellä koira etsii jäljen annetulta etsintälinjalta ja ohjaaja marssii perässä. Jälki pitenee luokittain ja jäljelle on jätetty 6 puista keppiä, jotka koiran pitää ilmaista. Ilmaisutyyli on vapaa ja ohjaaja voi ne myös itse kerätä, jos sattuu löytämään. Metsässä ollaan yksin, eikä tuomari tai kukaan muukaan puutu touhuun mitenkään sen jälkeen, kun koira on osoitetulta linjalta saatu matkaan.

Rakasparas oli aivan huikea tänään! Kaikki matkan varrelle jätetyt tikut löytyi hyvin varmasti ja kilometri narussa roikkuen meni yhdessä hujauksessa. Kuvaa en narussa roikkuessa luonnollisestikaan saanut, kun askelten tahti on niin rivakka, että täytyy keskittyä pystyssä pysymiseen. Koiran perskarvoissa ei ole erityisesti katseltavaakaan.

Käytönnössä treeni toimii niin, että käyn etukäteen kävelemässä jäljen ja merkkaan metsään lähtöpaikan ja jätän kepit matkalle. Varsinainen jäljelle lähtö tapahtuu metsäautotien laidasta, josta lähetän koiran kohtisuoraan eteenpäin jättämääni merkkiä kohti. itse olen kävellyt metsään noin 150 metrin päästä kauempaa kiertäen. Merkki on noin 50 metrin päässä.

Koiran lähettämisen jälkeen kävelen vain perässä. Koira pysähtyy kepille ja menee maahan. Käyn poimimassa kepin, kehun koiraa ja annan sille pari frolickia. Sen jälkeen taas narusta kiinni ja matka jatkuu. Minä en koskaan muista uusintakierroksella, mistä olen kävellyt ja minne kepit jättänyt. En merkkaile käännöksiä tai keppien paikkoja. Mun ei tarvii ite muistaa, missä jälki menee. Koiran homma on huolehtia, että mennään oikeaan suuntaan. Mun homma on kävellä perässä ja katsoa, ajaako koira jälkeä vai eikö aja. Jos ei aja, pysähdyn ja odotan, että koira etsii jäljen itsenäisesti ja matka jatkuu. Täydellisiä hukkaamisia tulee säännöllisesti, mutta silloin odotetaan. Aina on päästy matkaa jatkamaan. Jos kävisi niin ettei koira jälkeä enää löydä yrityksestä huolimatta, jälki jää silloin kesken ja lähdetään autolle. Koira on saanut "rangaistuksensa" huolimattomuudesta, kun jälki jää kesken ja lähdetään pois. Minä en koskaan auta enkä neuvo, koska en tiedä itsekään, missä jälki menee.

Apuna metsässä käytän sportstrackeria. Siitä näen kuljetun matkan ja auton sijainnin. Estän itseäni eksymästä ja ajatan aina jäljen sille etäisyydelle, että näen auton. Ei tarvii merkkailla loppukohtaakaan, kun pystyn sen viimeisellä suoralla päättelemään.

Merkki liuhuu tuulessa. Se on pala vessapaperia pyykkipojalla kiinni oksassa. Vessapaperia siksi, että se maatuu, jos katoaa ja sitä ei voi sekoittaa hakkuumerkkeihin

Saalis eli noin 10 cm tikkuja
Päivän menu, koiralle. Huonointa mahdollista koiranruokaa, mutta herkkuna verrattoman maukasta ja helppoa
Maisemat

torstai 24. huhtikuuta 2014

Kesän makua kaurapuurossa

Vasta pyörittelin raparperinyttöstä kädessäni pakastinta tonkiessa. Mietin nyssykkä kädessä, että mihinkähän tuonkin käyttäisi. Uusi raparperikausi on melkein tulossa ja mulla on entisetkin syömättä. Mikään raparperifani en todellakaan ole, mutta satunnaisesti raparperikin maistuu aivan kesältä.

Campasimpukan blogia lukiessa iskin silmäni yhteen helppoon ohjeeseen. Siinä oli ratkaisu raparperin tuhoamiselle. Alkuperäinen ohje löytyy Kira Åkerström-Kekkosen uudesta kirjasta Auringon maku. En ole itse kirjaan tutustunut, mutta muiden kommenttien perusteella kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta ja tutustumisen arvoiselta.

Auringon maku sopii erinomaisesti tähän päivään. Töissä tuulee lakkaamatta. Tänään oli ensimmäinen päivä, kun työvaatteissa tarkeni ilman villapaitaa takin alla. Naaman olen auringossa polttanut jo pariin kertaan. Tänään vihdoin muistin pyytää pomoa hankkimaan työsuhde-aurinkovoidetta. Ei muita kriteereita kuin max. suojakerroin ja tarkistaa, ettei rasvassa ole mitään itseruskettavaa seassa.

Mannaryynejä mulla olis ollut hyllyssä melkein täysi paketti. Unohdin ostaa maitoa. Iltavuoron jälkeen en todellakaan lähde kotoa enää maitopurkkia hakemaan, joten vaihdoin vaan mannapuuron kaurapuuroon. Inkiväärikermankin jätin tekemättä, koska ei ollut kermaa eikä tuoretta inkivääriäkään. Inkiväärikermaa kokeilen toiste.

Aamupala ei yrityksistä huolimatta ole ruvennut uppoamaan yhtään paremmin kuin aikaisemminkaan. Yritän soseen kanssa huomenna puuroa. Iltapalana maistui aivan auringolle. 

Mansikka-raparperi-sose

Muutama desi mansikoita
saman verran raparperia
1 dl sokeria

Pistä marjat, raparperi ja sokeri kattilaan. Anna porista miedolla lämmöllä kunnes marjat ja raparperit ovat soseutuneet. Jäähdytä.

Keitä puuro ja tarjoile soseen kera. Varsin mainio aamu- tai iltapala. Namskis!





keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Ruoho on muualla vihreämpää eli kohta on meilläkin rikkaruohojen aika ruokapöydässä

Kesä ei kovin pitkällä vielä ole keski-suomessa. Kateellisena olen katsellut facebookista ja instagramista muiden herkullisia kuvia villiruuan hyödyntämisestä. Toivottavasti lähiseuduilla kesä lähestyy vauhdikkaasti ja minäkin pääsen keräilemään nokkosia ja muita luonnonantimia.

Villiruoka ja hortoilu on nyt muotia. Muodikkuuden lisäksi villiruuan syönti ja kerääminen on ilmaista, ekologista ja erittäin terveellistä. Ympäristömme on täynnä varsinaisia superfoodeja.

Hoitoilulla tarkoitetaan luonnossa villinä kasvavien kasvien keräämistä, kokkaamista, syömistä ja säilömistä. Villiruoka kattaa edellisten lisäksi marjat, sienet, kalat ja riistan.

Villivihanneksia voi kerätä melkein mistä tahansa jokamiehenoikeudella. Kenenkään pihaan ei luonnollisestikaan voi mennä ja teiden varret on muutenkin syytä jättää rauhaan. Hortoilla voi kaikkialla siellä, missä voit esimerkiksi marjastaa tai sienestää. Kuusenkerkkiä ei saa kerätä ilman maanomistajan lupaa. Kotipiha sopii hortoiluun erinomaisen hyvin, jos nurmikkoa ei ole myrkytetty tai ajeta bensiinikäyttöisellä ruohonleikkurilla. Kannattaa myös käyttää harkintaa, jos pihassa ulkoiluttaa lemmikkejä.

Useimmat villivihannekset sopivat erinomaisen hyvin kuivattaviksi, myös nokkonen ryöppäämättä. Kuivaamiseen on monia tapoja. Toiset käyttää kasvikuivuria ja toiset antaa kuivaa väljästi ihan huoneilmassa. Tärkeintä on varmistua, että koko kasvi lehtiruotia myöten on rutikuiva. Muuten sato homehtuu ja on heti pilalla.

Voikukkaa, nokkosta ja vuohenputkea voi myös pakastaa. Pakastettavat kasvit kannattaa ryöpätä pikaisesti upottamalla kiehuvaan veteen. Nokkosta suositellaan ryöpättäväksi 3 minuuttia.

Helpot keräyskasvit (otsikkoja klikkaamalla pääsee katsomaan kuvat ja tunnistusohjeet)


Poimulehti: 

Kerää nuorena ja nuppisena

Sopii salaatteihin ja pinaatin tapaan käytettäväksi esim. keittoihin ja muhennoksii

Piharatamo:

Kerää pienenä ja heleän vihreänä, max. 5 cm korkuisena.

Vaatii kypsentämistä, mutta kestää melko hyvin mm. kuullottamista. Sopii esim. munakkaisiin tai pinaatin korvikkeeksi.

Voikukka:

Kerää varjoisasta paikasta nuoria sileälaitaisia lehtiä ennen kukintaa.

Erinomainen salaatissa.

Nokkonen:

Nuori nokkonen varsinainen rautapommi! Se sisältää rautaa 6 kertaa enemmän kuin pinaatti. Kerää nuorena ja ryöppää 3 minuuttia/kuivaa rutikuivaksi. Nokkonen sopii erinomaisesti keittoihin, munakkaisiin, lettuihin, leipätaikinoihin ja nostaa smoothien kuin smoothien superfoodien master-luokkaan.

Lisää ideoita villiruuan hyödyntämiseen löytyy mm. Sami Tallbergin teoksesta Villiä ja Valloittavaa. En ole itse päässyt teokseen vielä tutustumaan, mutta moni on kehunut. Lisäinfoa esim. tästä.

Eilisessä Ajankohtaisessa kakkosessa oli myös villiruuasta juttua. A2 löytyy yle areenasta ja on katsottavissa kuukauden ajan.

Polttaa vain liian ahneen kieltä






Lohiperunasoselaatikko

Eilen illalla kotiuduin niin myöhään, ettei täällä mitään valmista ruokaa ollut. Aamulla en jaksanut herätä ja siirsin herätystä viimeiset minuutit optimoiden varsin tietoisena, etten ehdi käymään töihin mennessä kaupassa tai edes pakkaamaan valmista kalaa mukaan. Töistä ajoin suoraan vetämään treenejä ja kotiuduin klo 22.30 hujakoilla. Lounas oli tänään hyvin kevyt, melkein yhtä kevyt kuin aamiaiseksi nautittu lasillinen vettä.

Ruokabloggarillekin tulee niitä päiviä kuin kaikkein mieluiten ajaisi mäkkärin autokaistalle ja tilaisi puolenkymmentä euron juustoa. Tänään on juuri sellainen päivä, ettei ruuanlaitto olisi voinut vähempää kiinnostaa ja kotiutuessa mieluiten heittäytyisi patjan ja peiton väliin. 

Lauantailta oleva savulohi oli pakko ruveta jalostamaan seuraavaan olomuotoon. Lohta oli niin paljon, etten sellasta määrää ihmisravinnoksi kelpaavaa ruokaa koirillekaan syötä ja suolaakin siinä on liian paljon. Pakko kala on ruveta jalostamaan ennenkuin menee pilalle. Olis huomennakin varmaan vielä syömäkelpoista oikeinkin hyvin, mutta ajatus ei enää tunnu hyvältä.

Tälläkin kertaa mentiin sillä periaatteella, että käytetään sitä, mitä sattuu löytymään ja katsotaan, mihin päädytään. Eli perunat kiuhumaan ja sitten tsekkaamaan, mitä muita asioita mahtaa ruokaan löytyä. Perunat on isän kotitilalta sukulaisten omin pienin kätösin istuttamia ja nostamia.

Lohiperunasoselaatikko

Pottumuussia tai 8 isoa perunaa
700g Savulohta tai muuta lohta
sipuli
muna
lohesta riippuen mausteita tai sitten ei
juustonjämät jos on

Keitin perunat ja survoin lusikalla uuniastian laitaan. Saapi olla sattumia. Sipellä lohi joukkoon, lisää muna ja sekoita. Mausteita, jos lohessa ei ole. Sekaan voi heittää juuston jämät kuutioiksi leikattuna, jos sellainen pyörii jääkaapissa.

Paista noin 200 asteessa noin 20 minuuttia.

Mun savulohi oli melkoisen suolaista, joten lisäsin sitä vain ripauksen. Suolan lisäksi laitoin pippuria ja tilliä.

Maistui hyvältä, vaikkei näytä miltään
Lounas

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Aarteita

Pyhät ei erityisen mieltä ylentäviä olleet, mutta jotain pientä tarttui matkaan. Asianomainen ja muu perikunta kehotti katselemaan keittiön kaapit läpi ja ottamaan matkaan kaiken, mitä haluan ja tarvitsen. Tässä huushollissa on keittiökamaa melkoinen määrä, mutta aina löytyy jotain korvaamatonta tai koriste-esineeksi päätyvää. Tässä ei ole kaikki, mitä tunsin tarvitsevani. Kuvailen muita löytöjä myöhemmin.

Valurautaisesta paistinpannusta olen haaveillut jo vuosia! Kunnollista ei saa enää mistään. Kirppiksiltä olen katsellut, mutta jättänyt ostamatta. Ruosteinen ja pesemättä jätetty pannu maksaa melkein 20 euroa. Kiitos vaan, mutta ei kiitos. Nyt minulla on hyvin hoidettu ja ikuinen valurautapannu.

Kuksat otin mukaani ihan puhtaasti koristeeksi. Noita on enemmän kuin kaksi ja pistän ne seinälle. En raski ottaa niitä käyttöön ja paikankin mietin jo ennenkuin olin pahvilaatikkoon ne nostanut.

Asianomainen ja hänen edesmennyt puolisonsa ovat aina olleet erittäin hyviä ruuanlaittajia. Keittiönkaappeja kolutessa en löytänyt ainuttakaan keittokirjaa, reseptivihkosta, yhtään ainutta lehtileikettä tai muutakaan kirjallista materiaalia, joka viittaisi ruuanlaittoon. Ruokaa kyllä laitettiin kaksi kertaa päivässä raaka-aineista koskaan tinkimättä ja valmisruokaan turvautumatta. Ainut ns. resepti oli paistomittarin kanssa minigrip-pussiin suljettu todella kellastunut käsinkirjoitettu ohje kinkunpaistoon.



Täällä taivas roikkuu uhkaavana päittemme yllä

Pääsiäisen pyhät oli ehkä henkisesti yksi raskaimmista viikonlopuista koko elämäni aikana. Kukaan ei kuollut, eikä mitään onnettomuuksia tapahtunut. Kai elämän rajallisuus viimein iskeytyi tajuntaan, vaikka kuoleman kanssa on tekemissä oltu moneen kertaan. Teininä on tullut omaa tyhmyyttä omallakin hengellä leikittyä päähänpistoja seuratessa.

Sen ihmeellisempää ei ollut ohjelmassa kuin lähiomaisen muutto vanhainkotiin. Olenhan mä tiennyt, mikä tilanne on. Viimeksi käydessä näin omin silmin, miten kunto on edelleen laskenut, toimintakyky alentunut entisestään ja kotona asuminen ei vaan onnistu, vaikka käytettävissä olisi kaikki mahdolliset kotipalvelun tarjoamat avut ja hoidot. Laitospaikka kuitenkin iski tajuntaan kuin moukarilla olisi huitaistu. Tilanne ei paremmaksi muutu ja toivoa toipumisesta ei enää ole. Tilanne varmaan tuntuu niin ahdistavalta, kun kyseessä on yksi tärkeimmistä ihmisistä elämässä.

Olen joskus aikoinaan ollut kyseisessä talossa töissä. Mun ajoista tilanne on onneksi muuttunut ja pelkästään parempaan suuntaa, vaikka resursseja on varmasti kiristetty. Aikoinaan ihmisiä makuutettiin päiväkausia likaisissa vaatteissa ja kusta siivottiin, kun ja jos jaksettiin. Kaikkialla haisi kusi. Säännöllisesti käyvät vieraat tiedettiin ja aamulla vaihdettiin asiakkaalle puhtaat vaatteet, kuivat vaipat ja kammattiin tukka. Suihkupäivä ja ruuat rinnuksilla ei ollut ihan päivän päälle niiden kohdalla, joita kukaan ei säännöllisesti käynyt katsomassa.

Samassa yksikössä on lapsuudenkavereidenkin omaisia ja touhu on oikeasti muuttunut. Tein itse kyttäyskierroksia päivittäin. Vierailuaikoja ei ole, eikä tulosta tarvitse etukäteen ilmoittaa. Tietysti vierailut täytyy ajoittaa järkeviin aikoihin, mutta 8-19 välillä pääsee ovesta sisään summeria soittamalla. Kävin joka päivä. Aina oli siistiä, kusi ei haissut missään ja vaatteet oli puhtaat. Vaatteita oli myös vaihdettu ja pyykkikassin otin tänään mukaan ja kaikki oli ruuassa tai pissassa. Ei mua osattu odottaa joka päivä, joten puhtaissa vaatteissa pitäminen on nykyään talon tapa.

Ajatuksena niin pahalta ja ahdistavalta tuntuikin, asianomaisen kotikunnan hoitopaikoista ehdottomasti paras vaihtoehto. Viikolla kotisairaanhoito oli ämpyillyt flunssan hoidon kanssa ja eivät olleet tilanneet lääkäriaikaa, vaikka kuume sekoittaa diabeetikon sokerit täysin. Vanhainkotiin viedessä oli puhetta, että on kova flunssa ja ehkä edelleen kuumetta ja normaalivointiin nähden väsynyt ja voimaton. Asiaa oli ruvettu hoitamaan vä. Kuumetta oli mitattu useamman kerran päivässä, päivystävältä lääkäriltä oli puhelimessa saatu lupa antaa jotain hengitystä avaavaa lääkettä ja sokereita seurataan pitkin päivää.

Otsikolla ei ole mitään muuta tekemistä koko asian kanssa kuin, että melko todennäköisesti meillä vietetään hautajaisia ennen joulua. Reilusti alle vuodessa ihminen on taantunut aktiivisesta autoilevasta ja omatoimisesta vanhainkotiin. Sairaskohtauksia on ollut jo niin monta ja lyhyen ajan sisään, että kovin montaa ei enää kestä. Väistämätöntä ei lääketiede ole pystynyt pysäyttämään. Emme tiedä, onko aikaa paljon vai vähän. Jonain päivä huomataan, että se päättyikin tähän.

En tiedä, milloin pääsen seuraavan kerran käymään. En pysty ramppaamaan satoja kilometrejä edestakaisin kovin usein. Polttoaine on yksinkertaisesti niin kallista, etten voi ajaa väliä edes kuukausittain. Perjantai-iltana perillä ja sunnuntaina aamulla kotimatkalle on aika myös aika raskasta.

Oli viikonlopussa iloakin. Kävin mökillä useamman kerran ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta.

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

On siis kevät, kuljen Oulujärven rantaa...

Kevät ei ole Kainuussa vielä kovin pitkällä, mutta jotain kevään merkkejä on jo havaittavissa. Lunta ei ole oikeastaan missään. Leskenlehtiä näkyi jo siellä täällä ja aurinkoisissa paikoissa krookukset ja narsissit ovat jo aluillaan.

Joutsenpariskunta
Narsisseja
Pajunkissat

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Perinteetön pääsiäinen

Meillä ei ole koskaan ollut mitään pääsiäisperinteitä. Mämmiä on ollut, mutta itse en siitä erityisesti perusta. Pasha on täysin vieras herkku ja lammasta ei ole äiti keittiössä ikinä tavattu elävänä eikä kuolleena. Emme kuulu mihinkään uskontokuntaan, joten pääsiäinen ei myöskään edusta meille mitään kristillistä ylösnousemuksen juhlaa.

Meillä on aina suhtauduttu pääsiäiseen kevään mukavasti katkaisevana ylimääräisenä pidennettynä lomaviikonloppuna. Pääsiäisenä vaihdetaan talvirenkaat kesärenkaisiin ja käydään pudottamassa hatut mökin piippujen päältä. Pääsiäisenä on aikaa tavata kauempana asuvia sukulaisia eli käytännössä toisiamme.

Sukulaisten tapaaminenkin on oikeastaan jäänyt jo melkein 20 vuotta sitten. Lapsena reissattiin vanhempien sisarusten (äitini ja isäni sisarusten, ei omieni) luona ja touhuttiin serkkujen kanssa. Nykyään sukulaisten tapaaminen rajoittuu lähinnä toisiimme. Emmehän vanhempieni kanssa tapaa kuin muutaman kerran vuodessa.

Mitä meillä pääsiäisenä sitten syödään? No ei ainakaan lammasta! Toimitan äiti välittömästi hoitoon, jos jääkaapista löytyy mitään lampaaseen viittaavaakaan. Äiti ei osaa laittaa ruokaa ja kuolisi varmasti lampaan osan viereen nälkään.

En minä tiedä, mitä meillä pääsiäisenä syödään. Huomenna lähden töiden jälkeen matkaan ja olen perillä kauppojen sulkeutumisajan jälkeen. Perjantaina kaikki paikat on kiinni ja ruokaostoksille ei pääse. Ihan jännittää, mitä äitini aikoo perjantaille hankkia. Lopun pääsiäisestä tongin palvelutaloon muuttaneen sukulaisen pakastinta ja koitan muuttaa kaiken mahdollisen syötävään muotoon, jotta pakastimen saisi tyhjäksi ja pois päältä. Näinkin persolle ja hyvällä ruokahalulla varustetulle tehtävä saattaa osoittautua mahdottomaksi. Kyseessä on kuitenkin pieni arkkupakastin.

On meillä oikeastaan yksi pääsiäisperinne. Syödään suklaata. Ontot syklaamunat on aivan liian kevyttä tavaraa aikuiselle naiselle, joten ostamme sitä ihan levyittäin. Sisällä olevat lelutkaan ei oikein jaksa kiinnostaa, joten kannattaa satsata kilohinnaltaan edullisempaan vaihtoehtoon.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Savusiika-bageleita

Savusiikaa on vielä varmaan pariksi päiväksi, joten sen tuhoamista jatkoin tänäänkin. On se vaan mielettömän hyvää muodossa kuin muodossa. Tänään pistin siikaa bagelin väliin.

Bageleissa yksinkertainen on mun makuun parasta. Olen täytettyjä bageleitä syönyt siellä sun täällä ja aina on täytteet rinnuksilla. Mitään ensitreffi-ruokaa noi omatekemätkään varsinaisesti ei ole, mutta ei kai kaikkea täytettävää tarvii survoa täyteen kaikkea mahdollista? Kaiken mahdollisen survominen samaan annokseen saa kaiken maistumaan mössöltä ja yksittäisiä raaka-aineita ei edes tunnista. Minun paakkelsseissa oli tänään savusiikaa ja jonkinlainen coleslaw-tyyppinen kaalisalaatti.

Kaalisalaatin kanssa meinasi tulla pieni pulma. Miten sen saa helpoiten ohuiksi suikaleiksi? Puukolla ei vaan ole onnistunut ja mandoliinia ei ole. Twitter ja Campasimpukka pelastivat nopeasti ja vihjeestä silppusin kaalin juustohöylällä. Tän päiväisessä coleslawissa oli kaalia ja kurkkumajoneesia, jonka ohjeen kirjoitin jo aikaisemmin iltapäivällä.

Bagelit tein ihan tavalliseen vehnätaikinaan ja paistoin 225 asteessa sopivan aikaa. En vilkaissut kelloa missään vaiheessa. Kotihipillä ja leipurilla on tänään postattu bagel-ohje. Sieltä löytyy hieman työläämpi taikina, mutta helppo sekin.

Vehnätaikina

3dl vettä
2 tl kuivahiivaa
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
7dl vehnäjauhoja

Sekoita aineet ja jyrryyttä yleiskoneessa tai sähkövatkaajalla kymmenisen minuuttia. Kohota reilu tuntia, leivo rinkeleiksi pellille ja kohota liinan alla vartti.

Paista, täytä, syö


Absolutely fabulous kurkkumajoneesi

Bagel-taikina nousee kulhossa. Sillä aikaa ehtii hyvin valmistaa täytteet. Kurkkumajoneesista tuli mun makuun niin täydellistä, että päätin kirjoittaa sen ihan omaan postaukseen, jotta löydän sen myöhemminkin. Säästyn samalla selaamasta kaikkia sämpylä-täytteet-virityksiä, joiden kyljestä ohje voisi löytyä

Kurkkumajoneesi

1 muna
2 dl öljyä (munan ja öljyn voi korvata myös desillä valmista majoneesia)
suolaa
sitruunamehua
3/4 dl suolakurkkuja silputtuna
1/4 sipulia silputtuna
3/4 rlk valkoviinietikkaa tai suolakurkkujen lientä
1tl paprikajauhetta
1rlk sokeria
loraus sweet chili-kastiketta. 

Majoneesin teko on oikeasti todella helppoa. Pistä muna, öljy, suola ja sitruuna kapeaan korkealaitaiseen astiin, iske sauvasekoitin ja hurauta. Ei sen vaikeampaa, eikä juoksetu. Onnistuu oikein hyvin jääkaappikylmistä aineista ja öljyä ei tarvitse tippa kerrallaan lorottaa.

Pilko suolakurkut ja sipuli. Itse käytin suolakurkkuina omavalmisteita. Sekoita loput aineet majoneesin sekaan, maista ja pistä jääkaappiin maustumaan. Tarkista maku maustumisen jälkeen.

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Savusiikaa, pastaa ja voi-sipuli-kastiketta

Talkoilin päivän raittiissa ulkoilmassa ja kotiin tullessa oli tietysti aivan kiljuva nälkä. Asiasta vastaavana pihinä ihmisenä en tilannut tapahtumaan mitään syötävää, en edes keksejä. Kahvitkin sponsoroi ystäväni työpaikka.

Tästä ei ruuanlaitto enää nopeudu, eikä helpommaksi muutu. Savusiika on citymarketin tarjouksesta kympin kilo. Ei pahanhintaista ollenkaan, vaikkei siitä tuoreen ja itse savustetun kanssa voi samana päivänä puhuakaan. Fisu oli yllättävän maukasta vakuumikalaksi. En tiedä, mitä siihen on ruiskutettu, kun ostin kalan jo alkuviikosta ja parasta ennen päivä on 2 viikon päästä.

Ostokalaan on turvauduttava, jos savukalaa tekee mieli. Kerrostalossa savustaminen ei vaan onnistu mitenkään. Laavulla voisi tietysti käydä pöntössä savustamassa, mutta nokisen tulikuuman pöntön kuljettaminen autossa on käytännössä mahdotonta. Isän kanssa on joskus savustettu pussilla, mutta käry sisällä on aivan hirveä ja savun haju ei häviä asunnosta moneen päivään. Parvekkeella savustamiseen puuttuu naapurin hyvin nopeasti.

Tämän päivän herkullinen menu vaatii siis ostokalan, spagetin keittämisen ja voi-sipuli-kastikkeen tekemisen. Voi-sipulikastikkeessa pilkottu sipuli haudutellaan voissa pehmeäksi ja lisätään suolaa vettä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan oikeasti hyvää ja passaa monenlaiseen ruokaan.

Aidosti kaupassa kuvittelin ostaneeni kotimaista kalaa. Ei käynyt mielessäkään, että siikaa roudataan jostain muualta Suomeen. Onhan sitä järvet pullollaan. Vähän kaupassa kattelin, että empä ole ennen nähnyt kilon siikaa. Fiksuna päättelin kalan olevan allaskasvatettua. Paketti kyllä myi mulle tehokkaasti mielikuvan kotimaisesta kalasta, vaikka todellisuudessa kalanjalostus eli savustus on ilmeisesti tapahtunut Suomessa. Siian alkuperämaa oli todellisuudessa Kanada.

Jälkikäteen tajusin, että tuskimpa mulla olis varaa ostaa kotimaista siikaa sen enempää tuoretiskistä kuin valmiiksi savustettunakaan.



Kotimaista kalanjalostusta kanadalaisesta kalasta

Toi silmä on aika karmiva

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Hyvää Suomesta

Suomalainen ruoka on maailman mittapuulla todella turvallista ja puhdasta. Ruoka voidaan käytännössä jäljittäää tuottajalle asti. Elintarvikelainsäädäntö on tiukka ja omavalvontaa suoritetaan kaikissa tuotannonvaiheissa. Meillä ei ole riesana mm.  salmonellaa ja ruokamyrkytykset ovat varsin harvinaisia.

Puhtauden ja turvallisuuden lisäksi kotimainen ruoka työllistää noin 10% työikäisistä joko suoraan tai välillisesti. Kotimaisen ruuantuotannon työllistävä vaikutus kattaa alkutuonannon lisäksi lähes kaikki ammattialat. Varsinaisen maanviljelyn ja karjankasvatuksen lisäksi elintarvikeala työllistää mm. kuljetukseen, opetukseen, kirjanpitoon, tukku- ja vähittäiskauppaan.

Lähellä tuotettu ruoka on paitsi ekologista, myös eettisesti tuotettua. Kansainvälisesti tarkasteltuna suomalaiset tuotantoeläimet elävät varsin hyvissä olosuhteissa ja niitä käsitellään hyvin. Monista muista maista mm. puuttuu kokonaan eläinsuojelulainsäädäntö. Suomalaisilla työntekijöillä on myös asiat hyvin. Työntekijöille maksetaan asiallista ja sopimusten mukaista palkkaa ja meillä on varsin kattavat työterveyspalvelut, vuosilomat ja eläkejärjestelmä.

Kotimainen ruoka ja lähiruoka ovat minulle henkilökohtaisesti tärkeitä asioita. Ruoka.fi ja Ruokatieto haastoivat ruokabloggareita kokkaamaan Suomen parasta kotiruokaa reseptikilpailuun. Itse en kisaan osallistunut, mutta haluan tällä postauksella ilmaista tukeni kotimaiselle ruualle ja tälle kampanjalle.

Kisassa on mukana monia ruokablogi-suosikkejani. Käy äänestämässä omaa suosikkiasi ruoka.fi-sivustolla. Herkullisissa resepteissä oli useampia, joita on pakko kokeilla. Äänestäneiden kesken arvotaan 100 euron ravintolalahjakortti.

Hyvää Suomesta -merkillä varustettu elintarvike on valmistettu Suomessa suomalaisista raaka-aineista. Kaikki liha, kala, kananmuna ja maito ovat 100 % suomalaisia. Kun kaikki lopputuotteeseen käytetyt raaka-aineet lasketaan yhteen, on suomalaisuusasteen oltava vähintään 75%.

Merkki näyttää tältä:

torstai 10. huhtikuuta 2014

Italianpata nyhtöpossusta

Mulla oli nyhtöpossuongelma. Todella outoa ja kummallista. En vain saanut saanut possua syötyä muutamassa päivässä. Sitä on nyt vedetty hodareina ja leivänpäällä. Tänään hävitin loput italianpataan. Perinteisesti italianpata tehdään jauhelihasta ja halvin nautasika toimii tässä erinomaisen hyvin.

Tänään oli taas koko päivä aikaa miettiä, miten illalla kotiutuessa hoidan ruokapuolen. Ihmeitä ei illalla enää viitsi ruveta tekemään ja sapuskan toivoo lautaselle pikaisesti. Mä en oikeastaan pidä pastasta ollenkaan niin nopeaa kuin se onkin. Tomaattisessa padassa pasta on ihan omiaan. Jotenkin sekaan taas lipsahti mausteita, jotka ei italianpataan kuulu. Väliäkös sillä, kun pidän mausteisesta ruuasta.

Aikaisemmin olen tehnyt samaa pataa pavuilla ja mielelläni olisin niitä nytkin lisännyt sekaan. Valitettavasti mulla ei ollut sen enempää valmiiksi liotettuja kuin valmiiksi keitettyjäkään. Papujen keitto on niin aikaa vievää, että keitettävien papujen kanssa ruoka olisi ollut lautasella joskus klo 22 tienoilla.

Italianpadan saa pussissa kaupan hyllyltä. Se on myös ihan yhtä nopea tehdä alusta asti itse. Itsetehty on luonnollisesti parempaa ja ei tule edes yhtään kalliimmaksi.

Italianpata nyhtöpossulla

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 tetra paseerattua tomaattia
1,5 kahvikupillista vettä
nippu spagettia
pussi hernemaissipaprikaa
suolaa
oreganoa
basilikaa
tinjamia
paprikajauhetta
savupaprikajauhetta
pippuria
chiliä
nyhtöpossun jämät/jauhelihaa/papuja tms.

Pilko sipulit ja kuullota ne kattilassa. Lisää paseerattu tomaatti, vesi ja silppua spagetti sekaan. Kypsennä spagetti pakkauksen ohjeen mukaan. Lisää hernemaissipaprika, mausteet ja proteiini.

Pimeässä keittiössä kännykkäkameralla ei parempaa kuvaa saa.

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Meet Miss Kirveli ja hänen ystävänsä


Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta koko päivän. Tuuli oli viiltävän kylmä ja pureutui luihin ja ytimiin asti. Aurinko! Tuuli muistutti, ettei vielä kannata luopua piposta ja kalsareista, mutta kesä tulee. Aamupäivän katselin vaalean sinisellä taivaalla lentäviä lokkeja. Niilläkin oli selvästi kevät puuhat mielessä.

Ihanaa, meillä vihertää! Useammassa purkissa on alkuja näkyvissä. Toivottavasti näistä tulee jotain syömäkelpoista kesän mittaan. Nyt on oikeasti kevät!

Tähän mennessä päänsä nostaneet on kirveli, punabasilika, pikkubasilika, sitruunabasilika ja korianteri. Korianteri näyttää huolestuttavalta. Muutama 5 senttinen heinä purkissa rehottamassa. Vähän vaikea uskoa, että muutamasta heinästä korianteripehko kasvaisi, mutta katsotaan.

Kirvelistä mulla ei ole mitään tietoa, mitä sillä voisi tehdä. Ilmankos se pisimmäksi onkin kasvanut. Koska siihen oli siemeniä, tottakai kylvin sitä ja jälkikäteen katsoin wikipediasta, mikä rehu se on. Yrtti kuin yrtti. Maistellaan ja kokeillaan, jos tulee jotain maistamista. Pitäis olla helppohoitoinen ja viihtyä varjossakin.

Salaatti on samanlaista heinää. Se selvästi vihaa mua. Samoin kävi viime vuonnakin. Ehkä kokeilen kesemmällä uudestaan suoraan ulos isoon laatikkoon.

Tekis mieli laittaa lisää kaikenlaista, mutta tilanpuute rajoittaa edelleen :( Tomaatit olen päättänyt hakea valmiina taimina

Pitäis roudata töistä parempaa multaa lapsukaisten kasvun tueksi. Multa onkin ainut positiivinen asia kurjassa työpaikassani. Sitä sillä tontilla riittää ja sitä on saatavana niin paljon kuin jaksan autoon lapioida. Työpaikan ongelma siis on töiden puute. Kun ei ole mitään, mitä minä voisin tehdä.

Tietokone juonittelee. Se ei tunnista massamuistilaitteita eli en saa järkkäristä kuvia ulos. Tänään en jaksa sitä ruveta fiksaamaan. Paskoja kännykuvia tarjolla. Sori vaan molemmat lukijat.

Miss Kirveli

Korianteri näyttää vähän kurjalta heinältä

Pikkubasilika

Punabasilika


Aamiainen

Mulle aamiaisen syönti on aina ollut todella vaikeeta. Kolme mukia mustaa kahvia on normaali vaihtoehto, jos on aikaa keittää. Kahvikaan ei ole enää välttämättömyys. Opiskeluaikoina sängystä ei päässyt ilman kahvia, mutta silloin kärsinkin kroonisesta unen puutteesta täyspäiväsesti opiskellessa ja töitä tehdessä.

Aamiaista väitetään päivän tärkeimmäksi ateriaksi. Uskonhan minä sen ilman tieteellisiä tutkimuksiakin. Helposti lounaskin venähtää pitkälle iltapäivään. Tietysti nälissään tulee syötyä enemmän kuin olisi järkevää. Liian isosta annoksesta tulee muutamaksi tunniksi väsymys, jonka jälkeen täytyy lämmittää lisää ruokaa.

Ei vaan ole aamulla nälkä, eikä maistu mikään. Vähän ongelmallinen piirrehän tämä on. Jaksamiseen syömättömyys ei aamupäivällä vaikuta, mutta aina pitää olla eväät. Tietysti mulla on touhuamisen jälkeen hirveä nälkä, kun muut vasta sulattelee aamupalaansa.

En tiedä, voiko aamupalan syöjäksi oppia. Minä en ole oppinut, mutta en ole kyllä kovinkaan pontevasti yrittänytkään.

Mitä normaalit ihmiset aamulla syövät? Puuroa syön usein iltaisin, mutta aamulla se ei maistu. Leipää syön paljon, mutta sekään ei aamulla maistu. Inhoan kaikkia muroja ja ne on muutenkin lasten evästä. 

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Chipotlepossu-hodareita

Hodarit pikaruokaa? Ei ainakaan tämä hodari. Liha aamulla ysiltä uuniin ja illalla ysiltä on vihdoin vatsa täynnä. Kiitos sille, joka keksi mikroaaltouunin! Liha on 7 tuntia uunissa, joten uuni on sen ajan pois pelistä. Mikrossa onneksi saa lämpimät voileivät tehtyä, ettei ruokaa odottaessa nälkään kuole :D Olihan näissä puuhaa, mutta ehdottomasti kaiken vaivan arvoista!

Chipotle on vilahdellut blogeissa viime aikoina tiuhaan. Chilin ystävänä ja kroonisesti annoskateana chipotlea oli saatava. Kävin etsimässä kahteen kertaan. Kolmannella vasta tärppäsi. Ensimmäisen reissun jälkeen ajattelin, että chipotlea ei vaan ole vielä täällä. Campasimpukkakin oli löytänyt, joten kuuluu paikallisten markettien valikoimaan.

Selvästi etsin ihan väärästä hyllystä. Ei ole ensimmäinen tuote, josta en tiedä, minkä kaveri se kaupassa on. Tiirailin kahteen kertaan säilykehyllyt ja maustehyllyt. Minun mielestäni loogisin paikka säilykepurkille olisi säilykkeiden tai muiden chilikastikkeiden ja juttujen luona. Purkit löytyi loppujen lopuksi vahingossa tortillaosastolta. No ehkä jonkun mielestä looginen paikka on texmex-tuotteiden ystävänä.

Toinen löytämistä hidastava seikka oli chipotlen sijoittelu alimmalle hyllylle lattian rajaan. Minun silmät on noin 1,5 metrin korkeudella, mutta en minä noin kauas näe ilman silmälaseja.

piilotetut


Koko viikon olen haaveillut nyhtöpossu-hodareista. Viikolla ei ollut missään nimessä aikaa kypsetää possua nyhtökuntoon, saatikka vielä perään leipasta hodarisämpylöitä. Täysin mahdoton ajatus. Sunnuntaisinkaan ei liiemmälti ole aikaa, mutta ennen treenejä saan possun ulos uunista ja treenien jälkeen pistän sämpylät paistumaan.

Alunperin bongasin colapossun Campasimpukalta, joka oli bongannut sen Minnalta, joka oli bongannut sen Pioneer Womanilta. Reseptin alkulähteille en palannut, vaan mulkaisin Minnan ohjetta puolihuolimattomasti.

Alkuperäisessä reseptissä oli käytetty Dr. Pepperiä. Juon colajuomia erittäin mielelläni, mutta inhoan Dr. Pepperiä. Vaihdoin sen tavalliseen kokikseen Pepperin maun ja laiskuuden takia. En jaksanut lähteä etsimään Prismasta Pepperiä.

Muistaakseni Minnan ohjeessa ei ollut valkosipulia. Lisäsin sitä silti. Eihän mitään ruokaa voi tehdä ilman muutamaa kynttä valkosipulia.

Chipotlepossu

Kilon kassler tai muuta osaa
2 tölkkiä cocacolaa
3 sipulia
muutama valkosipulinkynsi
Tölkki chipotlea.

Sipuleista kuoret pois ja lohkoksi. Uunivuokan pohjalle chipotlet, sipulit ja pintasuolattu kassler. Colat perään ja uuniin 125 astetta niin pitkään, että liha on riivittävissä haarukalla.

Hodarit

2,5 desiä vettä
½ ps kuivahiivaa
½ tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
n. 6dl vehnäjauhoja
öljyä tai sulatettua voita.

Leivinjauhe taikinassa tekee sänpylöistä kuohkeampia. Leivinjauhe tekee myös sämpylöistä yhden päivän sämpylöitä. Ne on seuraavana päivänä jo vähän kuivia. Sekoita aineet keskenään, nostata, muotoile hodareiksi, nostat pellillä 1,5 tuntia ja paista 200 asteessa noin 10 minuuttia.

Karamellisoitu sipuli

Pari sipulia
1,5 rkl sokeria
½ rkl viinietikkaa
50g voita
1 rkl vettä
suolaa
pippuria

Siivuta sipulit ja kuullosta miedolla lämmöllä noin vartti. Lisää muut aineet ja jatka paistamista vielä muutama minuutti kunnes sipulit on kauniin ruskeita.

Chipotle-majoneesi on Liemessä-blogin Jennin uudessa kirjassa. Alkuperäinen ohje löytyy täältä. Minä noukin majoneesin ainekset padasta ja tein muuten entisellä ohjeella. Kirjoittelin ohjeen idioottivarmaan majoneesiin viime elokuussa. Tätä ei vaan saa juoksettumaan!

Chipotle-majoneesi

1 muna
2 dl ruokaöljyä
sitruunamehua
suolaa
Padasta kaivettuja chipotleja ja sipulia

Soseuta chipotlet ja sipuli. Lisää muut aineet ja jätä pöydälle. Surauta hetken päästä sauvasekoittimella majoneesiksi.





Hölmön hamsterin henkilökohtainen marjahaaste

Tänään eletään huhtikuun 6. päivää. Pakastin on edelleen puolillaan marjoja, joita taas poimin talven varalle. Kovinkaan montaa marjaa en ole talven mittaan syönyt. En käsitä, miksi marjoja pitää hautoa koko talvi pakastimessa raskimatta syödä. Ihan kuin ne olisi maailman ainoat mustikat ja mansikat, joita täytyy varjella ydintalven varalle.

3 kuukauden päästä alkaa mansikan pakastus ja mustikatkin olla kypsiä. Kesällä vedetään hirmuista kyytiä pakastinta tyhjäksi, että seuraava sato mahtuu tilalle. Eihän tässä ole mitään järkeä! Ei, vaikka olen omin pienin kätösin mustikat metsästä noukkinut ja siivonut ja pakastanut. Syötäväksi kai ne keräsin, en pakastimessa haudottavaksi.

Perinteistä kesäkuun marjansyöntiurakkaa helpottaakseni heitän itselleni henkilökohtaisen haasteen. Pakastimesta syödään pussi marjoja viikossa. En juurikaan harrasta leipomista, mutta puuron ja rahkan seassa marjat maistuu oikein makoisilta.

Tämä haaste alkaa huomenna ja jatkuu niin pitkään, että pakastin on marjoista tyhjä. Aloituspäivä on siksi huomenna, että äsken sulamaan nostetut mustikat on jääkaapissa umpijäässä.

Haastan marjahaasteeseen kaikki muutkin hamsterit, jotka eivät raski syödä vaivalla keräämiään marjoja.

Kuva varastettu wikipediasta

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Pullapitsa

Kirjoitin tämän pääosin jo eilen. Syönnin jälkeinen romahdus pakotti päiväunille vähän klo 18 jälkeen hetkeksi. Herän aamulla kasin tienoilla. Sellaset pikkupäikkärit.

Täytyy ihan rehellisesti myöntää, että olen elänyt viimeiset 3 päivää mikropitsalla eli roiskeläpällä. Aamuvuoron jälkeiseen koomaan ei auta mikään ja mitään ei jaksa. Muutaman päivän jälkeen olen aivan kuollut unen puutteeseen. Jos tässä kuviossa olisi vielä pari tenavaa ja liuta pakollisia kotitöitä, ostaisin jääkaapin täyteen eineksiä ja nostaisin mikron lattialle, että piltit voivat lämmittää itselleen ruokaa.

En yhtään taas ihmettele, miksi einekset on niin suosittuja. Ei vaan jaksa, kykene, eikä välitä, mitä suuhunsa pistää. Kaikki maistuu ihan samalta. 

Aamuvuoron jälkeinen kooma on siis se olotila, kun olet herännyt muutaman tunnin yöunilta ennen viittä ja iltapäivällä kotiin lähtiessä aivotoiminta on täysin lakannut. Autopilotilla onneksi löytää kotiin. Ei ole edes nälkä, mutta on pakko syödä. Kaupassa ei jaksa pohtia mitään reseptiikkaa, edes yksinkertaisimman peruspöperön verran. Makureseptoritkin on täydellisessä off-asennossa. Kaupassa luonnollisesti haisee työltä ja näyttää zombielta. Muut asiakkaat antaa erittäin kohteliaasti ja paljon tilaa, kun pitävät iltapäivällä haisevana ja silmät päässä seisten harhailevaa aamuvuorolaista todennäköisenä narkkarina.

Tämä nyt taas kuulostaa siltä kuin en koskaan ennen olisi ollut töissä saatikka vuorotöissä. Ikääni nähden työhistoriani on todella pitkä ja vuorotöitäkin olen tehnyt. Minusta on vain tullut vanha. Reilu 10 vuotta sitten kykenin tekemään ylipitkää työpäivää ja lukemaan yön tenttiin. Kroonisesti kärsin silloinkin unen puutteesta, unohtelin asioita ja kuljin horroksessa, mutta pysyin vuosia täysin toimintakykyisenä. En nukkunut muutamaan vuoteen, mutta nuorena jaksoi, jaksoi ja jaksoi. Tästä ajanjaksosta jäi kyllä pysyvät uniongelmat, jotka havaitsin vasta kauan sen jälkeen, kun olisi ollut aikaa nukkua normaaleja yöunia. Aiemminkin vuorotöissä aamuvuorot on olleet minulle kaikkein vaikeimpia. Yöt valvon erittäin helposti. Mun aivot ei vaan toimi, kun joudun heräämään aamuyöstä, kun se olisi lähempänä mun luonnollista nukkumaanmenoaikaa.

Kolmen päivän einespitsan puputtamisen jälkeen jatkoin samalla teemalla, mutta tällä kertaa tekaisin pitsan itse. Pitsan saa tehtyä melkein unissaankin, jos jaksaa seisoa hetken ja tomaattimurska tölkistä kelpaa. Jossain energian puuskassa menin pitemmän kaavan kautta, mutta ei mutti-soossin keittelyyn hirveästi aikaa mene.

Joidenkin outojen mielestä pitsassa pitää olla hiuksen ohut oikein rapea pohja. Aina parempi, jos pitsan voi paistaa kunnin pitsauunissa tai vähintäänkin pitsakiven päällä. Täytteitä vähän ja spartalaisen niukasti. Ehei, ihan väärässä olette!

Parhaassa pitsassa on vähän pehmeä ja pikkusen paksu pohja. Pohjan päälle ladotaan erinomainen tomaattikastike, sen jälkeen täytteitä riittävän paljon ja päälle juusto. Täytteiden kanssa ei pidä vetää överiksi kuitenkaan. Muuten kaikki maistuu vaan mössöltä ja pohja ei kypsy. 

Pullapitsan nimitys tulee kavereilta. Moneen kertaan olen kuullut, että pitsani on erittäin hyvää, mutta ei ole oikeaa pitsaa vaan pullapitsaa. Olkoon pullapitsaa.


Marssijärjestys on seuraava. Tee taikina, keitä tomaattisoossi, kaulitse, täytä paista syö.

Pitsapohjaan minulla ei ole mitään varsinaista ohjetta. Veden määrällä sovellan pohjan kokoa kulloiseenkiin uuniin. Uunipellillinen tulee 2,5 desistä vettä, vajaa ½ ps kuivahiivaa, suolaa, vehnäjauhoja ja tilkka öljyä. Jauhon määrä selviää vaivaamalla.

Jonkin aikaa olen käyttänyt tomaattikastikkeena SoMe-villityksen aiheuttanutta Mutti-soossia. Se on erinomainen pitsassa ja varsin helppo ja nopea valmistaa. Ohjeen olen kertaalleen jo kirjoittanut tänne.

Tällä kertaa täytteeksi laitoin tonnikalaa ja oliiveja. Edelleen pidän juuston raastamista tylsänä ja turhana välivaiheena, vedin juuston suoraan tarjousedamista höylällä.

Lumian kuvat ei laadulla häikäise. Testattu on sekin ominaisuus ja järkkärin ylivoimaisuus todettu.

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Testissä Arcos-puukuituinen leikkuulauta

Kolmisen viikkoa sitten postiluukusta kolahti Chez Mariuksen lähettämä puukuinen Arcos-leikkuulauta. Olen ollut niin tyytyväinen lautaan, että tilaan toisen vähän isomman. Leikkuulaudasta ja sen ominaisuuksista kirjoitin jo kolmisen viikkoa sitten ja postaus löytyy täältä.

Lauta on kyllä lunastanut kaikki odotukset ja selvisi jopa tomaatti-kurkku-testistä. Minun keittiöstäni lähtee kaikki muovilaudat jätteenkäsittelylaitokselle heti, kun olen tilannut toisen. Lauta on ollut päivittäisessä käytössä ja mitään jälkiä siihen ei ole tullut.

Tuotteen tiedoissa mainittiin laudan tuntuvan aluksi kovalta, mutta pehmenevän käytössä. En minä huomannut, että lauta liian kova olisi ollut. Minusta se oli alusta asti oikein passeli. Muovilautojen notkuminen on aina ärsyttänyt ja pilkon usein asioita leikkuulauta hellan päällä tilan puutteen takia.

Teroitin puukot ennen laudan käyttöönottoa. Veitset tuntuu edelleen niin teräviltä kuin noita vanhoja huonolaatuisia terotettua saa. Uskon ainakin, että lauta säästää veitsiä, mutta todellista havaintoa asiasta ei oikeasti ole. Teroitan veitsiä niin harvoin, että vaikea arvioida.

Ehdottomasti paras ominaisuus on helppo puhtaana pito. Muovilaudat on täynnä uria, ruoka-ainevärjäytymiä ja näyttää kroonisesti likaiselta. Luultavasti ovat myös melkoisia bakteeripesiä. Laudan luvataan kestävän konepesua. Minulla ei tiskikonetta ole, joten siltä osin olen vain tuotekuvauksen varassa.

Laudan peseminen oli vaivatonta. Veitsistä ei lautaan tähän mennessä ole jälkiä jäänyt, joten sileä lauta on helppo pestä ja se ei ime nesteitä itseensä. Lauta suoriutui myös mallikelpoisesti tomaatti-kurkku-testistä. Testi siis tarkoittaa yksinkertaisuudessaan leikkuulaudalle unohtuneita tomaatin ja kurkun siivuja. Varsinkaan kurkku ei irtoa kuivuessaan yhtään mistään. Tomaatin siementen kanssa on vähän sama homma. Ei kai kukaan jaksa pestä leikkuulautaa jokaisen leipäpalan jälkeen? Ei tarvinnut iltapalaa seuranneena aamuna itkeä ja hinkata. Jämät irtosi yhdellä tiskiharjan pyöräytyksellä.

Ulkonäkökin laudoilla on oikein mainio. Tumman laudan voi jättää keittiössä näkyville toisinkuin aina enemmän tai vähemmän törkyisen näköiset ja kulahtaneet muovilaudat. Kaipaisin kyllä lisää värivaihtoehtoja. Mulla on vain kalalle lauta erikseen ja muut pyörii samalla laudalla. Mustalla ja ruskealla ei oikein voi värikoodata, jos haluaa hankkia erilliset laudat eri raaka-aineille.

Hoitaahan tätä ei tarvitse yhtään mitenkään. Senkun käyttää ja välillä pesee. Käytössä ohut lauta on todella kevyt ja miellyttävä käyttää verrattuna esim. puisiin huollettaviin lautoihin.

Lämpimästi suosittelen muitakin heittämään muoviset laudat hiiteen ja ostamaan uuden! Hinta ei oo paha, alkaen 18.90e ja Chez Mariuksen verkkokaupasta saa.

Meillä leikataan sipulia leipäveitsellä
Yhteistyössä: Chez Marius

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

I'm in love!

Uskollinen ystäväni, tuo kaikkien alkeellisten älypuhelinten Aatami ja Eeva teki melkein lopullisen lakon. Se pysyy päällä ja sillä voi ottaa lyhyitä videoita. Harakiriä se yrittää jokainen kerta, kun joku yrittää soittaa tai sillä yrittää soittaa. Herätyskellon virkaa se on kuitenkin toimittanut ihan luotettavasti edelleen. Viesti tuli selväksi ja haikein mielin kävelin puhelinkauppaan.

Uuden puhelimen osto on ollut ajankohtaista noin vuoden verran, mutta olen sietänyt puhelimen epäluotettavaa toimintaa, surkeaakin surkeampaa akkua ja alkeellisia mahdollisuuksia ihan mukavuussyistä. Uusien laitteiden ominaisuuksiin tutustuminen on tuntunut ylitsepääsemättömän vastenmieliseltä. Kaikkine puutteineen edellinen on täyttänyt kaikki ne tarpeet, joita minulla on ollut puhelimelle.

Kavereiden, tuttavien ja facebook-tyyppien elämää seuratessa on tullut varsin selväksi, että älypuhelimet on suunnilleen kertakäyttölaitteita. Hengittäminen liian raskaasti rikkoo näytön. Liian tarkkaan katsominen rikkoo näytön. Pienikään negatiivisuus aurassa saa laitteet sekoamaan lopullisesti ja takuuhuollon kanssa tappelu kestää pitkään ja on veristä. Fiilikset uuden hankkimiseen ei olleet kovinkaan positiiviset.

Saattohoito iski ja pakko vaihtaa nuorempaan. Tilin saldo olematon, mutta joku kommunikaatioväline on oltava. Ominaisuuksia ei tarvinnut kauheasti vertailla. Iphonen ajatteluunkaan ei ollut varaa. Entisen firman htc:tä inhosin koko sydämestäni. Muutamasta muusta merkistä en edes ollut koskaan aikaisemmin kuullutkaan. Rahatilanteen huomioon ottaen ainoat vaihtoehdot oli Samsung ja Nokia. Nokia mulla on ollut aina ilman syrjähyppyjä, mutta Windows nosti niskakarvat pahasti pystyyn.

Lumia oli tarjouksessa ja yli 20 e halvempi kuin Samsungin passeli malli. Eipä tarvinnut pitkään pohtia, vaikka olin jo päättänyt, ettei tähän taloon tule enää koskaan mitään Windowsiin viittaavaa. 20 vuoden jälkeen edelleen uskollinen Nokian asiakas.

Uudet leluthan on aina kuitenkin kivoja. En sentään niin tynnyrissä ole entisen museokapineeni kanssa elänyt, etten olisi tiennyt, mitä kaikkea nykyisillä vekottimilla voi tehdä. Olen leikkinyt uudella lelulla muutaman päivän ja olen aivan rakastunut. Alan ymmärtää ihmisiä, jotka maanisesti räpläävät puhelintaan ja tökkivät sovellusta toisensa perään noin miljoonaa sosiaalista mediaa jatkuvasti seuraten.

Facebook piti asentaa ensimmäisenä ja sähköposti heti seuraavaksi. Noiden jälkeen klikkailin auki kaikki mahdolliset Katsomot ja Areenat ja kaikki ohjelmat näkyi pätkimättä. Twitteriin koukutuin pitkällisen "ei mua kiinnosta" -vaiheen jälkeen jo viikkoja sitten ja asensin senkin.

Parin päivän leikkimisen jälkeen havahduin puhelin kädessä, etten tiedä, miten sillä soitetaan tai lähetetään tekstiviesti. Onneksi soittaminen on aika toissijainen toiminto puhelimelle. Tajusin kuitenkin etten voi soittaa kenellekään, koska puhelimessa ei ole ainuttakaan numeroa. Kiltti uusi ystäväni tarjosi tiedonsiirtoa vanhasta puhelimesta ja muutamien minuuttien jälkeen ilmoitti siirtäneensä 180 yhteystietoa. Vieläkään en tiedä, mihin ne siirtyi ja tuskin asia koskaan selviääkään. Googlettamalla löysin ohjeet numeroiden pelastamiseen sim-korttia teippailemalla...

Onhan tossa vekottimessa ärsyttäviäkin piirteitä ja asioita, joita ei voi personoida. Mut silti mä tykkään tuosta kovasti! Tök,tök,tök on vaan niin koukuttavaa! Uusi ystäväni päästelee jatkuvasti viehättäviä ääniä, kun jossain sovelluksessa on jotain uutta. Se on vaan niin älykäs ja fiksu.

Toivottavasti toi ei hajoa heti tai aja mua hulluuden partaalle temppuilemalla. Pahoin pelkään, että odotettavissa on kiihkeä, mutta tuhoisa viha-rakkaus-suhde. Ensin se koukuttaa ja juovuttaa ja sen jälkeen ilmestyy ensimmäiset säröt kommunikaatioon näyttöön. Aika näyttää, kauanko tämä pysyy toimintakuntoisena. Ihan joka vuosi en tahtoisi puhelinta vaihtaa, vaikka se nykyään taitaa olla pakko.

Kuulostaa ehkä siltä, että teknofobiasta kärsivä antinörtti on ylittänyt itsensä. Todellisuudessa minulla on puhtaasti tekninen koulutus ja toistakymmentä vuotta työkokemusta IT-alalta.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...