banneri

maanantai 24. helmikuuta 2014

Salasanoja, kotiruokaa ja ruokahaastetta.

Hiljaista on ollut melkein pari viikkoa. Jouduin vaihtamaan salasanan ja siinä meni jotain vikaan. Nyt olemme taas onnistuneesti linjoilla.

Viimeinen pari viikkoa on menty melkoisella kiireellä paikasta toiseen. Ruokaa on hellalla ja uunissa valmistunut, mutta ei omassa keittiössäni. Selvästi mulla on suuria ongelmia tavallisten, perinteisten kotiruokien valmistuksessa. Karjalanpaistin ohje piti katsoa netistä. Kalakeiton kanssa ongelmaksi muodostui maustaminen. En oikeasti tiennyt, mitkä mausteet on tavallisen kalakeiton kavereita. Syöjä ei valittanut, mitään ei palanut ja ruokinta onnistui kyllä vähintäänkin tyydyttävästi. Ateriavalintoja rajoitti myös asianomaisen heikohko kunto. Ruuan pitää olla sellaista, että sen saa syöttämättä syötyä ja nieltyä.

Hetki sitten kotiin tullessa melkein halasin inkivääri- ja chilipurkkeja, kun pistin kukkakaalikeiton kattilaan. Heti muutuin epävarmaksi googlettajaksi, kun jouduin mukavuusalueelta pois. Ei auttanut kuin yrittää. Oman maun mukaiset ruuat olisi jääneet lautaselle.

Edellisen ruokahaasteen voitti grillataan ja chillataan -blogi. Äänestys on käynnissä. Käykäähän antamassa äänenne suosikillenne! Olen mukana haasteessa vegeburritoilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...