banneri

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Kikhernekeitto

Tämä on 100. julkaistu postaus. Ajattelin kirjoittaa sadanneksi ihan jotain muuta, mutta luonnoksen loppuun saattaminen näköjään odottaa inspiraation purskahdusta.

Aivan mahtava sää koko viikonlopun. Tällaisia päiviä lisää. Eilen ulkoiltiin karvaisten kanssa jäällä, tänään juostiin kisoissa hippulat vinkuen. Tulosten voisi sanoa vähintään tyydyttävän.

Kaverin luona selasin uusinta? Pirkka-lehteä. Siinä oli kikhernekiton ohje. Alkuperäisestä ohjeesta en muista mitään, mutta Pirkka-lehden ohjeesta ajatus kuitenkin lähti.




Tämä ohje joko kahdelle ei kauhean nälkäiselle tai lisukkeiden kanssa. Yhdelle eli nälkäiselle minulle kerta istumalta. Savupaprikaöljystä tulee mukava savun häivähdys.

Kikhernekeitto

1 dl kuivia kikherneitä yön yli likoon
vettä
1 sipuli
1 valkosipuli
currytahnaa
soijakastiketta
inkivääriä
chiliä

päälle savupaprikaöljyä
Sekoita esim. shottilasissa teelusikallinen ruokaöjyä ja hieman savupaprikajauhetta.

Valuta kikherneistä vesi pois ja laita kattilaan kiehumaan. Kun kikherneet on kypsiä, pilko sipulit ja lisää kattilaan. Anna kiehua ja sipulien kypsyä. Soseuta ja lisää mausteet. Tarkasta maku ja lusikoi kitaan.

2 kommenttia:

  1. Ai vitsi,miten en ole tajunnut kikherneiden soseuttavaa ominaisuutta keitoissa, tuhannet kiitokset vinkistä! Juuri viime viikolla pähkäilin linssien loputtua tomaattikeiton sakeuttamista, ratkaisun voi käydä kurkkimassa blogistani :) Savupaprika on kiva maku, pienikin määrä riittää antamaan luonnetta.
    Onneksi löysin tänne blogiisi, ruoanlaittofilosofiasi uppoaa omaani hienosti, Iloista talven jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kikherneistä ei mun vekottimilla samassa määrin samettista saa kuin tavan herneistä, mutta en mä koskaan jaksa mitään muutenkaan täysin soseuttaa :) Kannattaa kokeilla! Mun nälkä pysyy paremmin kaukana kikherneillä ja muilla pavuilla kuin ihan vaan pelkillä herneillä ja sapuska tuntuu ruokaisammalta.

      Kiva kun kävit :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...