banneri

torstai 12. joulukuuta 2013

Myllyn Parhaan supernopea asiakaspalvelu

Itsenäisyyspäivänä leivoin lohipasteijoita valmiista torttutaikinasta. Levyt oli rikki. Laitoin netin kautta asiakaspalautetta. En olettanut kovinkaan nopeaa vastausta. Tähän aikaan vuodesta varmasti palautetta tulee ovista ja ikkunoista. Kuvittelin, että joskus juhannuksen tienoilla joku lähettää sähköpostina pahoittelut ja viestin, että palaute on tullut perille.

Tänään yllätyksenä postista tipahti kirje ja 10 euron lahjakortti, jolla voin käydä ostamassa kolme pakettia uusia taikinoita. Asiakaspalautteen käsittely on ollut supernopeaa ottaen huomioon, että maanantai on ensimmäinen arkipäivä palautteen jättämisen jälkeen.

Harvoin valitan mistään, mutta itsenäisyyspäivänä sattui olemaan ylimääräistä aikaa. Lähtökohtaisesti olen aina kuvitellut, että enemmän tai vähemmän turhia valituksia tulee niin paljon, ettei niihin kukaan ehdi reagoimaan. Selvästi ainakin tässä tapauksessa palautteesta oltiin kiinnostuneita ja viallinen tuote hyvitettiin moninkertaisesti.

Alkuperäisessä palautteessa kerroin, että tuotteen maussa ei ollut valittamista. Kerroin myös käyttäneeni tuotteen kaulitsemisen jälkeen ihan onnistuneesti. Tästäkin huolimatta taikinat vajaan 3e taikinat hyvitettiin monin kertaisesti.


4 kommenttia:

  1. Tosi hienosti toimittu.
    Yleensä reklamaatiosta saa vastauksen: lähettäkää viallinen tuote meille, niin tutkimme mikä siinä on vikana. Kuka lähettää?...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä vielä tein palautteessa selväksi, ettei maussa ollut mitään huomauttamista ja kaulitsin rikkinäiset taikinat käyttökuntoon. Tiesivät kyllä, ettei mulla ole enää mitä lähettää, kun tuote on käytetty ja syöty, vaikkei se ihan prikulleen valmiiksi kaulittua ollutkaan :)

      Koska tuote oli syöty, en todellakaan mitään hyvitystä odottanut :)

      Poista
  2. Hyvä Ansku! Jos ei vaadi ei saa! Jos taas tyytyy kohtaloon se jää kaivelemaan! Paras on se ensimmäiseen kiukunpuuskaan tullut reklamaatio! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minä ollut kiukkuinen :D Ehkä juuri siksi palautteeni myös käsiteltiin. Laitoin varsin kiihkottoman viestin kuvien kera.

      Onnea viikonlopun kehiin ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...