banneri

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Kanaviilokki

Osa 2. matkasta kammottavien kouluruokien maailmaan. Kanaviilokki oli yksi ehdottomia inhokkeja. Harmaa liiterinen riisimössö, jotka jotkut löysivät jonkun palan kanaakin. Se oli niin vastenmielistä! En keksi, miten se kammottava riisiliisteri on valmistettu, mutta ei se ehkä ollut oikeaa kanaviilokkia nähnytkään. Vielä aamulla kuvittelin, että kyseessä on jonkinlainen risottotyyppinen ruoka, joka valmistetaan yhdessä astiassa. Nyt tiedän, että kyseessä on kastike :D

Eilen söin broilerin koiven ja kaksi kaveria oli jääkaapissa kypsänä. Kierrätin koivet kanaviilokiksi, kun vieläkään koipi ei mulle oikein maistu sellaisenaan. Tällä kertaa söin viilokkini risottoriisin kera syystä, että riisi paketti olikin tyhjä.

Kastike onnistuu myös keitetystä kanasta. Itse asiassa paistetun lihan käyttö oli ensimmäinen kardinaalimunaus tässä ruuassa, mutta en välitä siitä. Viilokki ilmeisesti tarkoittaa mitä tahansa keitetystä suikaloidusta vaaleasta linnun lihasta tehtyä vaaleaa kastiketta.

Kanaviilokki, noin kahdelle hyvin syövälle

1-3 kanankoipea. Minulla oli 2 lihaa oli runsaasti. Yksikin hädässä riittäisi, mutta paketissa on aina 3.
n. 0,5 litraa kanalientä
pari rlk voita
pari rlk jauhoja
suolaa
pippuria
sitruunamehua
kananmunan keltuainen
0,5 dl kermaa

Pistä kattilaan voi ja jauhot. Elä ruskista! Kippaa perään kanaliemi ja vispaa tasaiseksi. Anna kiehua muutama minuutti ja revi sillä aikaa lihat irti koivista.

Vispaa haarukalla keltuainen ja kerma astiassa sekaisin ja lisää kastikkeeseen. Sekoita lakkaamatta kunnes kastike on saostunut. Lisää suolaa, pippuria, sitruunamehua ja lihat.


rasva vähän erottui, mutta ei se makuun vaikuta

Todella helppo kastike ja lopputulos oli todella maukas! Eihän tämä mikään näyttävä ruoka ole. vaaleeta kastiketta vaalean riisin päällä. Erinomaisen helppoa ja edullista arkiruokaa edellisen päivän tähteistä.

Taas tehdessä tuli esille minun perusongelmani. Mikään ei ole samaan aikaan valmista kuin joku toinen ruoka-aine. Kastike oli hellalla todella pitkään, että sain riisit lautaselle.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...