banneri

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Satoa purkkiin

Pari päivää on vierähtänyt vadelmien hilloamisessa ja avomaan kurkkuja säilöessä. Pelkästään kurkkujen viipaloinnista tulee suorastaan hiki neliön kokoisessa keittiössä. Kurkkujen siivutus on ollut ehdottomasti aikaa vievintä hommaa.

Olis tietysti voinut vähän yrittää asetella noita jotenkin nätisti, mutta en jaksanut räjähtäneessä keittiössä

Päätin laittaa kaikki vatut hilloksi. Jostain syystä en vattuja osaa käyttää leivontaan tms. ja pakastin on jo nyt aivan täynnä. Keittelin kaikki eilen kerätyt nelisen litraa ja purkitin.

Hillosokeri pussin kyljessä ollut ohje tuntui jo viime syksynä aivan poskettomalta. 2 kiloa marjaa kohti kilo sokeria! Tekeekö joku tolla ohjeella? Minä olen laittanut paria litraa kohden korkeintaan pari desiä ja ihan hyvin säilyi viime vuonnakin, kun purkitin kiehuvan hillon desinfioituihin lasitölkkeihin ja suljin kiehuvasta vedestä nostetulla kannella. En todellakaan halua peittää marjojen omaa makua tolkuttomalla sokerilla, eikä hillon tarvitse olla marmeladia.

Avomaan kurkut säilöin mielikuvituksettomasti säilöntäainepussin ohjeella. Pussiin lisättiin vain vesi, etikkaa, piparjuurta ja sokeria. Ohjeessa oli myös mustaherukan lehtiä, mutta sellaisia en saa täältä mistään. Ensimmäiset 3 kiloa kurkkua on purkeissa. Reilu 1,5 kiloa olisi vielä jääkaapissa odottamassa pilkkomista ja purkkeja.

Tällä hetkellä purkit on aivan totaalisesti loppu. Ostamaan en lasitölkkejä kyllä ala! Olen keräillyt lasitölkkejä kavereilta ja ihan hyvän saaliin keräsinkin, mutta kaikki meni jo. Toivottavasti pikapuolin alkaa löytyä lisää.

Valitettavasti nykyisessä talossani ei ole kylmäkellaria. Joudun laittamaan säilykkeet aluksi jääkaappiin. Myöhemmin syksyllä ilmojen viilettyä voin kantaa purkit kellarikomeroon. Häkkivarastot on maan alla ja tila viilenee todella kylmäksi talvella.

Tärkein asia säilönnässä on steriiliys. Tölkit voi desinfioida tiskauksen jälkeen uunissa. Pistä lasipurkit kylmään uuniin ja väännä lämpö 125 asteeseen. Käsittely on valmis, kun uuni on lämmennyt. Kannet voi desinfioida keittämällä kattilassa.

Täytä purkit ihan piripintaan kiehuvalla hillolla tms. ja sulje välittömästi. Purkkiin muodostuu umpio ja sisältö säilyy todella pitkään. Umpion muodostumisen näkee seuraavana päivänä. Purkki on umpio, jos kannen keskikohta on painunut alas. Myöhemmin tölkkiä avatessa kliksahtava ääni on merkkinä avatusta umpiosta.

Ruokakriisin jälkeen mausteinen kesäkurpitsapata

Nimi voisi yhtähyvin olla vuoka. Sattuneesta syystä tein ruuan pataan, joten se on kesäkurpitsapata.

Meinasi pukata ruokakriisiä. Kaikki uunivuokat on jääkaapissa ja ne on täynnä vadelmia. Kattiloissa on peltipurkin kansia tai hilloa ja uuni täynnä lasipurkkeja. Vadelmat pitäisi saada jääkaapista hilloksi ja avomaankurkut purkkeihin. Säilömisen ohella olisi syötävä jotain ja neliön kokoinen keittiöni on kuin räjähdyksen jälkeen. Hellan edessä seisominen ei houkutellut, siinä saa seistä ihan riittävän pitkään.

Citymarketissa oli hyvän näköistä kesäkurpitsaa parilla eurolla kilo. Nappasin aamulla pari isoa matkaan ja tarjousjauhelihaa eurolla 250g. Päädyin kesäkurpitsapataan, koska punainen patani kasarin ohella oli ainut ruuanvalmistusastia, jota ei tarvinnut pestä.

Somisteena parin viikon takainen Suur-Jyväskylä-lehti, jolla suojasin hellaa hilloa tölkittäessä.

Kesäkurpitsapata

1 iso ja kaunis kesäkurpitsa
1 valtava sipuli
1 pkt jauhelihaa (ei väliä, onko 250g vai 400g)
1 purkki tomaattimurskaa
1 purkki kermaa
suolaa
paprikajauhetta
pippuria
chilijauhetta
kuminaa
korianteria
inkivääriä
saattoi mennä jotain muitakin mausteita
päälle juustoa

Paista jauheliha ja sipulit, lisää joukkoon kaikki muut aineet kesäkurpitsaa lukuunottamatta. Siivuta kesäkurpitsa ja lado vuokaan kerroksittain kastikkeen kanssa. Päälle juustoraastetta. Aloita ja lopeta kerrokset kastikeella. Paista uunissa 200 asteessa noin 30 minuuttia.

Koko padalliselle tuli hintaa noin 4 euroa. Kesäkurpitsa maksoi noin euron, samoin jauheliha. Tomaattimurska taisi olla 80snt, sipuli 50 snt ja kerma 60 snt.

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Affenta ja sorvaa

Käytiin eilen illalla ystäväni kanssa ongella. Suurella saaliilla ei päästä retostelemaan sillä reissun saldoksi jäi yksi iso ahven ja kaksi sorvaa. Sorvasta ei oltu koskaan kuultukaan, mutta onneksi sosiaalinenmedia auttoi tietämättömiä kalastajia lajintunnistuksessa. Sorva on jonkinlainen todella ruotoinen särkikala. Kuulemma syötävä, mutta makuasia, tykkääkö vai eikö tykkää.

Suurimmaksi ongelmaksi meinasi muodotua matojen löytäminen. Ensimmäiseksi suunnistin Prismaan, josta madot oli loppu. Sen jälkeen soittelin muutamaan kohtuullisen kävelymatkan päässä olevaan kauppaan. Muutamasta madot oli myös loppu ja muilla ei kuulunut edes valikoimaan. Matoja saatiin ystäväni äitin kasvimaasta. Kuulemma oli tullut hiki, kun viime päivien helleaallosta jotuen oli joutunut kaivamaan todella syvälle.

Kovin suuria odotuksia ei sorvalle ollut. Vähän googlettelin alkuun, mitä sille kuuluisi ja kannattaisi tehdä. Hyvin pian selvisi, ettei kyseessä ole mikään varsinainen ruokakala, vaikkakin jotkut sitä ihan hyvällä mielin poskeensa pistelee. En vielä lannistunut, syöhän jotkut särkeäkin köyhän kuhana. Heitin toisen sorvan paistinpannuun ja paistoin voissa. Eihän mikään voissapaistettu tarpeeksi suolainen voi olla pahaa? Kyllä sorva voi! Kaiken ruotimisen jälkeen jäljelle ei paljoa syötävää jäänyt, mutta syömättä jäi nekin. En muista, milloin olis viimeksi ruoka lentänyt lautaselta suoraan roskiin ja kokki entistä nälkäisempi. 

Onneksi ahven onnistuu aina. Itse asiassa ahven on yksi lempikalojani hauen ja siian ohella. Päivä ei ole vielä puolessa, kun aloitin alusta. Tällä kertaa päädyin varmaan helppoon simppeliin ja niin taivaallisen hyvään perusruokaan. Keitettyjä perunoita, sipuli-voi-kastiketta ja uunissa paistettu ahven. Yhdestä ahvenesta ei syömistä ihmeemmin tullut ja lautaselle päätyi suunnilleen kaikki jääkaapista reissun jäljiltä löytyneet ruoka-aineet.


Makuasia, miten ahvenen uuniin maustaa. Minä en tykkää peittää kalan makua ronskilla maustamisella. Tänään nakkasin vuuan pohjalle hiukan oliiviöljyä, suolasin ahvenen ulko- ja sisäpuolelta ja sisuksiin pistin sitruunamehua. Ei se muuta kaipaa. Päälle myös hiukan öljyä, ettei kärähdä. Suomustaa en jaksanut, kun en syö kalaa nahkoineen. 175 astetta ja puolisen tuntia.

Voi-sipulikastike

Kourallinen keltasipulia tai ruohosipulia
25-50g voita
vettä
suolaa

Laita voi sulamaan kattilaan ja lisää hieman vettä. Minä laitoin noin 50g voita ja puolisen desiä vettä. Lisää pilkotut sipulit pehmenenään. Mausta suolalla. Vettä voi lisätä myöhemminkin, tarvitsee.


Tänään oltiin koko päivä onkireissulla. Ensimmäinen ranta tuotti saaliiksi paahtavassa auringossa yhden särjen. Paikanvaihdoksen jälkeen kala söi taukoamatta. Saaliiksi saatiin 5 pientä ahventa ja lukuisia särkiä.  Meidän reissut ei mene koskaan ihan oppikirjan mukaan. Tänään jälkimmäinen reissu päättyi kohoon ja koukkuun puussa. Saksilla siima poikki, vapa kainaloon ja kotiin.

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Mökkeilyä

Mökkeiltiin parisen viikkoa. Kuola valuen odotin tuoretta kalaa suoraan järvestä ja oman kasvimaan antimia. Ruokapuolen osalta reissu jäi valitettavan laihaksi, mutta oikeastaan asialla ei ole merkitystä. Kalastaja sai toisena aamuna sairaskohtauksen ja on edelleen teho-osastolla. Tämä myös tarkoittaa sitä, että jouduin keräämään kaikki henkilökohtaiset tavarani tällä reissulla. Seuraavaa luultavasti ei enää koskaan tule. Tulevana kesänä rannalta kalastaa joku muu.

Ruokapolitiikka oli sähköttömässä mökissä varsin mielenkiintoinen haaste. Käytettävissä on pari kaasulevyä, puu-uuni (jossa ei ole minun tietääkseni koskaan edes yritetty mitään paistaa) ja grilli, josta oli kaasu loppu. Autoa minulla ei ole ja lähin kauppa noin 15 kilometrin päässä. Ilmeisesti jotenkin uskoo edelleen elämän ikuisuuteen. Mennessä ei käynyt mielessäkään, että olisin käynyt kaupassa, siis ostamassa ruokaa. Kaikki aikaisemmatkin kesät on eletty kalalla kaikissa mahdollisissa muodoissa, kasvimaalta on nostettu perunoita varsi kerrallaan, penkistä löytyy sipulia, salaattia, yrttejä ja maito mystisesti ilmestyy jääkaappiin.

Tuttu paikka lapsuudesta asti, mutta keittiössä tunsin oloni täysin avuttomaksi. En minä ole koskaan siinä kyökissä ruokaa laittanut. Kalastajan keittiöön ei ollut asiaa ruoka-aikaan. Ensimmäinen haaste oli koluta kaikki kaapit läpi ja katsoa, mitä välineitä sieltä ylipäänsä löytyy. Erilaisia kattiloita, pannuja, kuorimaveitsi ja pari puukkoa.

Kalaa ei tullut onkimalla. Kalavale tuokin, niin pieniä ahvenia ja särkiä, etten viitsinyt niitä siivota. Kypsennyksen ja ruotimisen jälkeen niistä ei olisi mitään jäänyt syötäväksi. Syötin kalat iltaisin siilille. Niinä päivinä kun olisin saanut verkonlaskijan paikalle, oli niin kova tuuli ettei järvelle voinut lähteä. Tässä vaiheessa hyvä tajuta, etten koskaan opetellut verkkoja laskemaan. Soutaa osaan kyllä ja ottaa aurinkoa.

Perunat onneksi oli itäneet ja niitä oli penkissä vähintäänkin riittävästi. Herneitä ei ollut ollenkaan, sipuli ei oikein ollut vielä syöntikoossa, mutta varsineen meni vallanmainiosti. Hengissä selvisin, vaikka alkuun tuntui, etten keksi mitään syötävää käytettävissä olevista raaka-aineista. Lähikaupasta sain ruokatoimituksen muutaman päivän välein, mutta ihmeitä ei kannattanut pyytää tuomaan. Voileivät kurkulla ja juustolla tuli kyllä tutuiksi, samoin puolivalmisteet ja jugurttikastikkeet.

Näin sitä joutui taas huomaamaan, miten on jämähtänyt tiettyihin raaka-aineisiin. Päivittäin edullisista perusjutuista kokkaavalla menee sormi suuhun, kun yhtäkkiä suunnitelmat menee uusiksi ja ei olekaan käsillä tuttuja ja turvallisia raaka-aineita.

Kantarelleja oli aikaisempiin vuosiin nähden aivan olematon määrä. Yhden kastikkeen sienet sain poimittua, kun aikaisempina yhtä lämpinä kesinä olen mökkipihasta kuivannut parikin kymmentä litraa helposti. Mustikkaa onneksi oli runsaasti ja sitä on pakkasessa talven varalle. Vattua kasvaa joka nurkalla ja sen hävittäminen on joka kesäinen riesa ja leviää aivan hallitsemattomasti. Valitettavasti vattu ei tuolla oikein kypsy ja raakileitakaan ei ollut.

Muutama kesäinen kuva, kun ruokablogin aihepiiriin sopivia ei nyt ole tarjolla.

Atsalea?

Päivänkakkara 

Kukkii perunakin

Ennuste kalastajan osalta on toistaiseksi täysin mysteeri. Voi toipua sellaiseen kuntoon, että pärjää kotona, voi olla ettei toivu. Varmaa on, että kalareissut on tehty ja ajokortti lähtee. Tässä tilanteessa riittäis sekin, että järki palautuu päähän ja pääsis kotiin.

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Lämmin perunasalaatti

Jääkaappi pitäisi syödä tyhjäksi ennen reissuun lähtöä. Perunoita ja kurkkua tuijotellessa muistui mieleen lämmin perunasalaatti. Söimme ystäväni kanssa opiskeluaikoina lämmintä perunasalaattia monta kertaa viikossa. Yksinkertainen syy oli luonnollisesti täydellinen persaukisuus. Perunat oli halpoja ja kyllähän niillä ensimmäistä kesälomatiliä odottaessa nälkää siirsi. Perunasalaatti oli myös oikeasti hyvää ja helppoa.

Valitettavasti en muista reseptiä, jolla salaatin teimme. Monta hulvatonta muistoa tuli mieleen perunoita kuoriessa. Alkuperäisessä ohjeessa oli perunaa, tuorekurkkua, ruohosipulia ja kiehautettu kastike. 

Parvekkeella auringonpaisteessa parhaimmillaan

Perunasalaatti vaatisi uusia perunoita. Jääkaapissa oli vanhoja, joten käytin niitä. Ruohosipulin puutteen korvasin keltasipulilla. Salaattiin nappasin mukaan myös purkin pohjat aurinkokuivatuista tomaateista.

Keitetään perunat, kaadetaan vesi pois, lisätään pilkottu kurkku, sipuli ja tässä tapauksessa aurinkokuivatut tomaatit. Kastike lisätään tulikuumana kuumien perunoiden joukkoon ja sekoitellaan. Kastikkeen on tarkoitus imeytyä perunoihin.

Kastike:
kiehuvaa kasvislientä
suolaa
valkoviinietikkaa
vähän sokeria
sinappia
öljyä

Tämän päiväisessä kastikkeessa öljy tuli aurinkokuivatuista tomaateista, joten en sitä erikseen lisännyt.

Oli namia. Muisti saattaa tehdä tepposet, mutta maku taisi olla lähellä reilun 10 vuoden takaisia salaatteja.

Tämä on parhaimmillaan välittömästi syötynä. Kylmänä ei maistu ainakaan minulle ja mielestäni maku kärsii pahasti lämmittämisestä. Eli kannattaa tehdä vain sen verran kuin epäilee yhdellä syöntikerralla menevän.

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Same old, same old

Hiljaiseloa on vietetty kuukauden päivät. Pari uutta reseptiä oli kokeilussa. Niistä ei jäänyt raportoitavaa kuin korkeintaan Ei mennyt niinkuin Strömsössä -osastolle.

Kesäkuussa on vastustanut kaikki ja olen vain odottanut, että se olisi ohi. Ensi viikolla vihdoin pääsemme mökille upottamaan sormet multaan, laskemaan verkkoja järveen ja toivottavasti myös savustamaan täysin tuoretta kalaa.

Yteistä tällä hetkellä jotenkin sinnittelee vielä rakuuna. Basilika ei ole täysin kuollut, mutta ei millään tavalla muistuta basilikaa. Muut yritykset ovat kuivaneet tai homentuneet yksi kerrallaan. Minttu ja ruohosipuli ei ole edes itänyt. Olen edelleen niitä toiveikkaana kastellut, jos monivuotisilla vain menee pitempään.

Ostin vihdoin tänään uuden kameran hajonneen tilalle. Toivottavasti kuvien laatu paranee radikaalisti.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...