banneri

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Täytetyt letut riisi-soijarouhe-keemalla

Niin hyvää, todella edullista, helppoa, mutta alusta asti työlästä ja aikaa vievää.

Paistoin eilen lettuja reilusti. Tarkoituksella niin paljon, että tänään jää vielä täytettäväksi. Usein on jotain jämäriisiä, joka olisi sopinut tähän oikein passelisti.

Riisi-soijarouhe-keema on hyvin yksinkertainen tehdä. Riisit ja rouheet kattilaan kiehumaan.

Letturullat menossa uuniin. Taidokkaasti kadotettu sotkut keittiöstä ja hellalta...


Keemaan
oliiviöljyä
jeeraa
fenkolia
kardemummaa
1 sipuli pilkottuna
2 valkosipulinkynttä murskattuna
inkivääriä
chiliä
kurkumaa
korianteria
paprikajauhetta
garam masalaa
2 tomaattia pilkottuna
korianteria
suolaa

Kuullotetaan sipulit mausteissa ja lisätään kypsät riisit ja soijarouheet pannuun. Pyöritellään lettujen sisään rullaksi, juustoraastetta päälle ja uuniin 225 asteeseen kunnes juustoraaste on sulanut.

Joskus olen tehnyt saman täytteen korvaten soijarouheen linsseillä. En jaksanut raastaa juustoa. Höyläsin suoraan siivut rullien päälle. Juustona tänään Lidlin halvimman edamin jämät.

Mausteisiin on mahdoton antaa tarkempia määriä. Määrä riippuu niin paljon riisin ja soijarouheen määrästä ja mausta. Eli oman maun mukaan.

Uunivuokallinen letturullia ei kovin mahdottomia kustantanut. Lettutaikinan tein veteen. Siihen tuli pari munaa ja vähän jauhoja. Riisipaketti maksaa pari euroa, soijarouheet samoin. Mausteille, yhdelle sipulille ja parille valkosipulin kynnellekään ei juuri hintaa tule. Parin euron juustopalasta meni ehkä neljännes. Kaikkiaan kustannukset jää pariin euroon. 

Onnistuu myös porkkanaletuista, jos sellaisia on jäänyt yli. Autenttisuudesta ei ole tässäkään tapauksessa pienintään hajua. Intiassa en ole käynyt, inkkariravintolassakin syön aina saman annoksen. Maku oli kuitenkin kohdallaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...