banneri

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Olemme muuttaneet

Siis ihan oikeasti ja oikeassa elämässä. Kaikenlaisten vaiheiden seurauksena pakkasimme kamat ja siirsimme niitä muutaman kilometrin pohjoiseen. Kamojen ollessa laatikossa, roiskeläpät ja muut mikroeväät tuli taas hetkellisesti tutuiksi. Mikropitsat sattui olemaan tarjouksessa molemmissa lähikaupoissa juuri pahimpaan muuttoaikaan. Suosikiksi valikoitui Atrian metwurstipitsa ja ei sekään erityisen maukasta ollut.

Mä niin tykkään uudesta kodista! Lähikaupat on Prisma ja Citymarket. Autottomalle todella näppärää. Mitä marketeista ei saa, sitä ei tästä kaupungista löydy. Pururata lähtee talon kulmalta, bussit kulkee ja kävellenkin pääsee. Mulla on iso parveke ja pieni keittiö. Keittiö on vähän turhankin pieni ja säilystilaa on olemattomasti. Minulla ei edes ole mahdottomasti keittiörompetta, mutta olemassaolevatkaan ei sopineet kaappeihin. Täytyy hommata tason alle korivaunu tai kaksi. Kuiva-aineille kaipaisin puolet enemmän tilaa. Tälläkään hetkellä tässä kämpässä ei ole mitään syötävää, mutta siitä huolimatta hyllyt on täynnä jauhopusseja jne.

Muuttotohinoissa löysin myös kadoksissa olleen piuhan. Jatkossa saan kuviakin kännykästä ulos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...