banneri

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Roskaruokaravintola


roskaruokaravintola-normal.jpg
Roskaruokaravintola starttasi tänään klo 15.30. Ideana oli syödä pois muuten roskikseen menevät tuotteet. Ruoka oli kerätty Jyväskyläisistä päivittäistavarakaupoista. Pääkokkina hääräsi Pöllöwaarissa tätä nykyä kokkaava Sami Sorvoja, joka on menestynyt myös Vuoden Kokki -kilpailussa. Apujoukot koostuivat Jyväskylän ammattiopiston kokeista. 
Tapahtuma oli osa Sitran ja Jyväskylän kaupungin Kohti resurssiviisautta -hankkeen starttia. 
Houkuttelin kaverin lähtemään myös ja trefattiin vähän klo 15 jälkeen Kompassilla ja lähdettiin valumaan kohti Aren aukiota. Porukkaa oli jo aika runsaasti paikalla meidän liittyessä jonoon. Jono alkoi vetää aika nopeasti, kun ruokaa vihdoin 15.30 alettiin jakamaan. Mikäpä siellä oli kauniissa auringonpaisteessa jonottaessa. Suurin osa asiakkaista oli nuoria aikuisia ja tunnelma jonossa leppoisa. 
Luultavasti annokset ja niiden sisältö on vaihdellut pitkin iltapäivää. Meidän lautaselle oli katettu pitsaa, rieskaa ja lammasta, aivan taivaallisen hyviä todella ohuita marinoituja porkkanasiivuja ja minitomaattia. Annos oli pieni, mutta erittäin maukas. Kokit kyllä osoittivat, että jätteestäkin saa todella maukasta ravintolatasoista ruokaa, eikä ruoka parasta ennen -päivänä pilalla ole. Valitettavasti annoksesta en saanut kuvaa. Kännykän muisti loppui parin maisema- ja tunnelmakuvan jälkeen. 
Roskaruuan syöjiä oli saapunut paikalle runsaasti. Meidän lähtiessä jonoa oli vielä noin 100 metriä.
roskaruokaravintola2-normal.jpg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...